Punainen Risti: Taistelut haitanneet yli miljoonan ihmisen veden saantia Itä-Ukrainassa
Itä-Ukrainassa taistelut ovat haitanneet yli miljoonan ihmisen veden saantia, kertoo Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) tiedotteessa.
Edellisen kahden päivän aikana taistelut ovat jättäneet järjestön mukaan ainakin kaksi merkittävää vedenjakelulaitosta käyttökelvottomiksi. Näistä Donetskin alueella sijaitsevista laitoksista saavat vetensä myös muun muassa sairaalat ja muut elintärkeät palvelut.
Vahingoittunut infrastruktuuri kaipaa järjestön mukaan korjaamista, mutta tämä vienee aikaa.
Punainen Risti painottaa kansainvälisen oikeuden suojaavan siviili-infrastruktuuria. Järjestö kehottaa kaikkia sodan osapuolia säästämään siviiliväestön ja elintärkeän infrastruktuurin sotatoimilta.
Vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja aloitti sodan Itä-Ukrainassa. Venäjän tukemat separatistit ovat sotineet ukrainalaisjoukkoja vastaan jo kahdeksan vuoden ajan.
Sodan vuoksi on saanut surmansa yli 14 000 ihmistä ja yli 1,5 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.
Venäjän on pelätty nyt suunnittelevan uutta hyökkäystä Ukrainaan. Suurvalta on koonnut Ukrainan läheisyyteen mittavan määrän sotilaita ja raskasta sotakalustoa.
Yhdysvaltain viimeaikaisten arvioiden mukaan rajan läheisyydessä on ollut liki 150 000 sotilasta. Jos Itä-Ukrainassa olevat Venäjän tukemat separatistit lasketaan mukaan, alueella on jopa 190 000 sotilasta.
Kuluvan viikon aikana tulitaukorikkomuksien määrä on lisääntynyt merkittävästi Itä-Ukrainassa. EU tuomitsi tuoreeltaan siviilialueille kohdistuneen umpimähkäisen tykistötulen, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kutsunut sunnuntaiksi koolle Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston keskustelemaan Ukrainan tilanteesta, kertoo Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki tiedotteessa.
Biden sanoi perjantaina paikallista aikaa olevansa ”vakuuttunut”, että Venäjä hyökkää Ukrainaan lähiaikoina ja että kohteena on mahdollisesti Kiova. Psakin mukaan presidentin kansallisen turvallisuuden neuvonantajat ovat niin ikään sanoneet hyökkäyksen voivan tapahtua milloin tahansa.
Samaa mieltä on myös sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg, jonka mukaan kaikki merkit antavat ymmärtää, että Venäjä on valmistautumassa ”täysimittaiseen hyökkäykseen” Ukrainaa vastaan. Stoltenberg kommentoi tilannetta saksalaiselle yleisradioyhtiölle ARD:lle Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä lauantaina.
Vuotuisen turvallisuuskokouksen keskiössä on ollut tällä kertaa Ukrainan kriisi. Kokoukseen osallistuu myös Bidenin varapresidentti Kamala Harris, jonka Münchenissä järjestetyistä tapaamisista Biden oli saanut Psakin mukaan lauantaina tilannepäivityksen.