Poltettuja sateenkaarilippuja, tarrojen alle piilotettuja partateriä ja kaasuhyökkäys – lähes kaikki Suomen pride-tapahtumien järjestäjät ovat kohdanneet häirintää ja ilkivaltaa
STT:n selvityksen mukaan valtaosa Suomessa järjestettävien pride-ihmisoikeustapahtumien järjestäjistä on kohdannut häirintää tai ilkivaltaa.
Tapahtumajärjestäjien mukaan yleisimpiä häirinnän ja ilkivallan muotoja ovat asiaton ja loukkaava puhe sekä sateenkaarilippujen varastaminen ja tuhoaminen.
Vihapuhetta tutkiva Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta on järkyttynyt, miten moni järjestäjä on joutunut häirinnän kohteeksi.
– Kun on näin suuresta määrästä kyse, se herättää kysymyksen, voisiko häirintä olla organisoitua tai että joku rohkaisisi siihen. Se vasta pelottava ajatus onkin.
Joensuussa järjestettävässä Pohjois-Karjala Pridessä häirintä ja ilkivalta ovat jokavuotinen ilmiö, kertoo tapahtumaa järjestävän Pohjois-Karjalan Setan koordinaattori Anni Rannikko.
– Sateenkaarilippuja on varastettu siitä lähtien, kun viisi-kuusi vuotta sitten aloimme liputtaa. Sitä ennen kulkueita on häiritty autoista tööttäilemällä ja huutelemalla solvauksia.
Tänä vuonna Joensuun kaupunki nosti sateenkaarilipun kaupungintalon tornin lippusalkoon, jotta sitä ei varastettaisi.
Ilkivallan lisäksi pride-tapahtumajärjestäjien ja -osallistujien häirintä on Rannikon mukaan Joensuussa yleistä.
– Somekirjoittelua, kirjepostia ja sähköposteja. Yleistä huutelua kadulla. Viime syksynä järjestetyn pride-kulkueen jälkeen osallistujia seurattiin autolla ja heiteltiin kananmunilla, hän kuvailee.
Lähes kaikki tapahtumajärjestäjät kertovat kärsineensä omaisuuteen kohdistuvasta ilkivallasta.
Yleisintä on sateenkaarilippujen varastaminen. Pelkästään viime vuonna lippuja varastettiin tai tuhottiin ainakin Lahdessa, Joensuussa, Oulussa ja Riihimäellä.
Sateenkaarilippuja on myös poltettu esimerkiksi Kouvolassa vuonna 2019 ja Torniossa vuonna 2017.
– Lippu symboloi sateenkaari-ihmisten oikeuksia ja meitä, joten lippuun kohdistuvat teot kohdistuvat myös ihmisoikeuksiimme ja oikeuteemme olla, Rannikko sanoo.
Myös Jyväskylän yliopiston Saresma näkee lippujen varastamisen ja tuhoamisen vakavana tekona, jolla on vihamotiivi.
– Jos joku poistaa Suomen lipun tangosta ja sytyttää sen palamaan, ei siihenkään suhtauduta kuin se ei olisi mitään. Lipun polttaminen on tietoinen ja hyvin väkivaltainen teko, jossa vahvan symboliarvon omaava esine häpäistään.
Osa tapahtumajärjestäjistä kertoo tehneensä ilkivallasta rikosilmoituksia, mutta heidän mukaansa ilmoitukset harvoin johtavat mihinkään.
Esitutkintoja on järjestäjien mukaan lopetettu, koska epäiltyjä ei ole ollut tai koska poliisi on katsonut varastetun tai tuhotun omaisuuden arvon niin pieneksi.
Oulun poliisilaitos tiedotti aiemmin tässä kuussa, että kahta oululaismiestä epäillään kahdesta varkaudesta sekä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Miehet tuhosivat kaksi Oulun pride-tapahtumasta varastettua sateenkaarilippua elokuussa 2021. Esitutkinnassa toinen epäillyistä kertoi teon motiivina olleen ”kyllästyminen seksuaalivähemmistöjen liiallisen esilläoloon”.
Vähemmistöjen kohtaama vihapuhe ei Saresman mukaan ole vaaratonta, ja siksi se tulisi ottaa vakavasti.
– On aina olemassa vaara, että se äityy teoiksi. Meillä on historiasta ja nykypäivästä paljon esimerkkejä siitä, miten sanoilla voi luoda oikeutusta tiettyä ihmisryhmää kohtaan tapahtuvasta väkivallasta.
Myös Suomessa pride-tapahtumien järjestäjiin ja osallistujiin on kohdistunut fyysistä väkivaltaa tai sen uhka.
Suurin hyökkäys pride-tapahtumia vastaan nähtiin vuonna 2010 Helsingissä, kun pride-kulkueeseen tehtiin kaasuisku, jossa 88 ihmistä altistui kyynelkaasulle. Kolme miestä tuomittiin iskusta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa 88 henkilön pahoinpitelyistä.
Vuonna 2012 Oulussa North Pride -tapahtuman yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kasvoille sumutettiin kaasua. Kalevan mukaan iskun tehnyt mies tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä pahoinpitelystä. Tuomitun kerrottiin toimineen uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivina.
Tampereella pride-kulkueen lähtöpaikalle on tapahtumajärjestäjän mukaan useana vuonna liimattu trans- ja homofobisia tarroja, joiden alle on piilotettu partateriä, jotta tarrojen poistaja satuttaisi itsensä.
Vuonna 2010 Oulussa järjestettyä sateenkaarimessua uhattiin pommi-iskulla.
Yksi syy häirinnän yleisyydelle voi Saresman mukaan olla se, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien lisääntyminen koetaan uhkana. Keskustelua oikeuksista käydään enemmän, ja sateenkaari-ihmiset ovat tulleet näkyviksi julkisessa keskustelussa.
– Sen myötä erilaiset syytökset sateenkaari-ihmisiä kohtaan ovat kuitenkin kärjistyneet.
Ilmiö leviää internetissä helposti yli valtioiden rajojen, Saresma sanoo.
– Esimerkiksi anti-gender-liikehdinnässä äärioikeistolaiset ja kristilliskonservatiivit tahot ovat näissä kysymyksissä löytäneet toisensa, vaikka heillä muutoin olisi eriäviä kantoja. Tämä konservatiivinen arvomaailma leviää ja sitä levitetään tietoisesti internetissä. Suomalainen toiminta liittyy selvästi kansainväliseen liikehdintään, joka on hyvin taantumuksellista.
Määrällisesti arvokonservatiiveja ei Saresman mielestä välttämättä ole aiempaa enempää, mutta heidän äänensä tulee nyt voimakkaammin esiin.
– Internetissä transnationaalit liittoumat pystyvät tavoittamaan nekin, jotka muutoin jupisisivat vain itsekseen. Ääni voimistuu ja joukko näyttää todellista suuremmalta.
Suomen lainsäädännössä ei tunneta rikosnimikkeitä viharikos tai vihapuhe, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenita Rauta.
– Jokainen rikos voi kuitenkin olla viharikos, jos siinä on vihamotiivi esimerkiksi seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä kohtaan.
Poliisille ilmoitettujen pride-lippujen tuhoamistapauksissa rikosnimikkeenä voi Raudan mukaan olla esimerkiksi vahingonteko, törkeä vahingonteko, ilkivalta tai tuhotyö.
Lukumäärältään seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvät viharikokset eivät ole viime vuosina lisääntyneet, mutta niiden osuus kaikista poliisille ilmoitetuista viharikoksista on kasvanut, Rauta sanoo.
Poliisiammattikorkeakoulun vuosiraportin mukaan vuonna 2020 Suomessa ilmoitetuista viharikoksista yhteensä kahdeksan prosenttia liittyi seksuaalisen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun. Vuonna 2016 vastaava luku oli vähän yli viisi prosenttia.
Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta.
– Poliisin tietoon tulevat rikokset ovat vain jäävuoren huippu. Ne ovat parhaassakin tapauksessa vain noin viidennes kaikista tapauksista.
Erityisesti sateenkaari-ihmisiin kohdistuvat viharikokset ovat aliraportoituja. EU:n perusoikeusvirasto FRA:n selvityksen mukaan Suomessa viharikoksia kokeneista vastaajista vain 16 prosenttia teki ilmoituksen poliisille.
Rauta myöntää, että viharikosten tunnistamisessa on puutteita. Poliisien koulutukseen on kuitenkin panostettu, ja Poliisiammattikorkeakoulun uuteen opintosuunnitelmaan on lisätty opetusta viharikoksista.
– Uhrin on tärkeää sanoa, jos hän ajattelee, että rikoksella on vihamotiivi. Sen tunnistamisen ei kuitenkaan pitäisi jäädä uhrin kontolle. Tuomitaanko rikos viharikoksena, se on tuomioistuimen asia, mutta ainakin sitä tutkitaan sellaisena, Rauta sanoo.
Poliisin ohjeistuksen mukaan poliisin pitää luokitella epäilty rikos viharikokseksi, jos joku asianomistajista, todistaja tai poliisi epäilee siinä olevan vihamotiivi.
Tässä tapauksessa poliisin on ilmoitettava asiasta myös syyttäjälle, jotta syyttäjä voi varmistaa, että poliisi on tutkinut viharikoksen kannalta tarvittavat näytöt.
Pride-tapahtumia järjestetään tänä vuonna yhteensä 32 paikkakunnalla. Ihmisoikeusjärjestö Setan mukaan se on ennätysmäärä.
STT kysyi yhteensä 32 tapahtumajärjestäjältä, ovatko he kokeneet häirintää tai ilkivaltaa ja jos ovat, niin minkälaista.
Vastauksia saatiin 25 tapahtumajärjestäjältä, joista 22 kertoi kohdanneensa jonkinlaista häirintää tai ilkivaltaa.