Näkökulma: Hallituksen kaavailut pidentää isien perhevapaita saivat ihastuneen reaktion – Mutta onko riemu ennenaikaista?

Tämäpä mukava juttu, ajatteli varmaan moni, kun pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi viime viikolla hallituksen löytäneen sovun perhevapaamallista.

Viime vaalikaudella kertaalleen kaatunutta uudistusta viedään nyt eteenpäin niin sanotulta 1+7+7 -pohjalta.

Mallissa molemmat vanhemmat saisivat seitsemän kuukauden kiintiöt ja synnyttävä vanhempi vielä yhden lisäkuukauden. Seitsemän kuukauden kiintiöistä vanhemmat voisivat halutessaan luovuttaa toiselle kolme kuukautta.

Keskustalle pyhä kotihoidontuki olisi myös säilymässä.

Mallia voi vain kiitellä siitä, että se nostaa isät samalle viivalle perhevapaissa. Ja mikä tärkeintä: isien osuuden kasvaminen ei ole äideiltä pois. Tällä tasa-arvoisella ajattelulla hallitus asemoi itsensä nykyaikaan.

Esillä olevassa mallissa käytäntö menisi hyvin luultavasti monessa perheessä niin, että äidit pitäisivät yhteensä 11 kuukauden perhevapaan ja isät neljän kuukauden.

Jo se olisi huomattava parannus nykytilanteeseen, jossa äitien perhevapaa on yhteensä kymmenen kuukautta ja isien reilu kaksi kuukautta. Tällä hetkellä suurin osa isistä jättää perhevapaat käyttämättä.

Nyt esitelty malli huomioi myös perheiden erilaiset tilanteet.

2020-luvun Suomessa yhtä selkeää perhemallia on enää vaikea löytää. Yhtä vaikeaa on löytää linjaa siitä, miten perheet vapaansa haluavat käyttää.

Keskustalle perheiden valinnanvapaus on ollut aina tärkeä periaate, josta ei ole haluttu tinkiä. Se näkyy myös nyt: hallituksen mallissa perheillä säilyy mahdollisuus useisiin erilaisiin perhevapaavaihtoehtoihin perheen omista lähtökohdista käsin.

Kotihoidontuen säilyminen mahdollistaa myös lapsen hoitamisen kotona senkin jälkeen, kun perhevapaajaksot päättyvät.

Perhevapaariemussa on kuitenkin syytä muistaa, ettei sen läpimeno ole vielä varmaa. Päätös valmistellaan kolmikantaisesti.

Kaikesta ihanuudesta huolimatta uudistuksen hintalappu tulee myös olemaan kova.

Kustannuksia nostaa ainakin se, että perhevapaista maksettavat etuudet pohjautuvat ansiosidonnaisuuteen. Kun perhevapaita pidettäisiin enemmän, ansiosidonnaisia korvauksia myös maksettaisiin enemmän.

STT:n mukaan valtion osuus saisi kasvaa perhevapaauudistuksen takia 25 miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa uudistuksesta tulisi siis työnantajien ja työntekijöiden maksettavaksi.

Sitä ei helpolla niellä työnantajien leirissä. Eivätkä työntekijätkään kustannuksille hurraa.

Työnantajien poikkiteloin asettumista vahvistaa se, että esitellyn mallin on arveltu vaikuttavan työllisyyteen kielteisesti.

Toisaalta voi kysyä, että kuinka paljon pienenevät ikäluokat tuovat tulevaisuudessa säästöjä perhevapaiden kustannuksiin.

Ansiosidonnaisten tukien kasvattamiseen liittyy myös se ongelma, että ne hyödyttäisivät eniten niitä, joilla on hyvät säännölliset tulot. He saisivat palkkatasonsa vuoksi muita parempaa ansiosidonnaista tukea.

Hallituksen perhevapaamalli olisi siis tulonsiirto yhteiskunnan hyväosaisille.

Perhevapaauudistuksen hintalappua pohtiessa olisikin syytä uskaltaa nostaa pöytään myös sellainen vaihtoehto, että perhevapaista maksettaville ansiosidonnaisille tuille asetettaisiin jokin euromääräinen katto.

Se olisi vähintäänkin moraalinen kädenojennus pienituloisten suuntaan, varsinkin kun hallitus on luvannut toimia johdonmukaisesti lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi.

Toki pienituloisia lapsiperheitä voi huomioida muissa eteen tulevissa päätöksissä.

Paljon odotuksia kohdistuu etenkin lapsilisien nostamiseen, joka olisikin merkittävä tuki perheiden arkeen. Mutta sekin maksaa.

Niin kylmältä kuin se lapsiperheistä puhuttaessa tuntuukin, raha määrää perhevapaauudistuksessakin tahdin. Unelmat ovat sitten erikseen.

Siihen tosiasiaan hallitus saanee vielä hakata päätään.

Kalseiden faktojen edessä ei kuitenkaan kannata lannistua. Kyse on arvovalinnoista.

Historiallisen alhaisten syntyvyyslukemien masentamassa maassa tasa-arvoinen perhevapaauudistus olisi tervetullut viesti.

Kun perheet voivat hyvin, myös yhteiskunta voi hyvin.

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) kiteytti viime viikolla osuvasti, että hallitus haluaa asettaa lapset ja perheet maksimaalisen voitontavoittelun edelle. Hänen mukaansa se tuo myös työhön tuottavuutta ja työntekijöille hyvinvointia.

Se olisi monen muunkin nyt syytä muistaa.