Koronakatastrofi hiljensi Koillis-Ranskan – ”Lehdet ovat täynnä kuolinilmoituksia ja ihmiset toivottavat toisilleen terveyttä”

Koronavirus

– Olemme täällä myrskyn silmässä, Koillis-Ranskassa Saint-Louisin kaupungissa perheineen asuva Anne Michel toteaa puhelimeen.

Juuri heidän alueellaan Haut-Rhinin maakunnassa koronatilanne on maan kaoottisin. Tartunta-aalto lähti Ranskassa voimalla vyörymään vain 35 kilometrin päässä Saint-Louisin naapurikaupungissa Mulhousessa helmikuun puolessa välissä järjestetystä herätyskokouksesta.

Tällä hetkellä alueen sairaaloissa on tuhansia koronapotilaita ja kaikki paikat varattuna.

Michelin mukaan sanomalehdet ovat täynnä kuolinilmoituksia. Poismenneiden joukossa on paljon iäkkäitä, mutta myös 40- ja 50-vuotiaita.

– Kyllä ne hätkähdyttävät.

Kaikkiaan Ranskassa on koronaan kuollut jo 9 000 ihmistä.

Kun Michelin perhe palasi maaliskuun alussa kotiin hiihtolomalta, koronatodellisuus lävähti kasvoille. Parissa viikossa kaikki oli muuttunut. Osa saint-louisilaisten lasten vanhemmista oli jo omana varotoimena päättänyt pitää lapset poissa koulusta.

Seuraavalla viikolla koulut olivat jo kiinni pääministerin määräyksellä koko maakunnassa. Sitä ennen oli lopetettu harrastukset, suljettu urheiluhallit ja musiikkiopistot.

– Itse pidin sitä ensin vähän ylireagointina, Michel myöntää.

Aika pian alkoi kuitenkin valjeta, että tosi on kyseessä. Maaliskuun puolivälissä maahan määrättiin ulkonaliikkumiskielto.

Michelin mukaan Koillis-Ranskassa ihmiset ovat noudattaneet sääntöjä tarkasti, vaikka muualla maassa, erityisesti Pariisissa, väki on jopa osoittanut mieltään rajoituksia vastaan.

– Kaupunkimme on kuin kuollut. Jos ulos menee ilman lupalappua ja henkilöpapereita, saa sakot, Michel kertoo.

Kaupassa ja apteekissa saa käydä. Niissä suositellaan käytettäväksi maskia ja hanskoja. Ostoskärryt desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen. Ovella on turvamiehiä ja poliiseja, jotka tarkistavat paperit ja päästävät kauppaan kerrallaan vain tietyn määrän asiakkaita.

Michel kertoo käyneensä eristyksen aikana kerran kaupassa, muuten ostokset on hoitanut hänen miehensä.

– Toista kertaa en mene. Tunnelma oli kammottava. Maskeihin piiloutuneet ihmiset välttelivät toisiaan ja pälyilivät hyllyjen välissä. Tuntui todella siltä, että maa on sodassa, aivan kuten presidentti Emmanuel Macron puheessaan sanoi.

Kauppojen hyllyjä korona ei juurikaan ole tyhjentänyt. Välillä on tosin ollut pulaa kanamunista, jauhoista ja tuoreesta leivästä. Suomessa eräänlaiseksi koronan symboliksi noussutta vessapaperia on sen sijaan riittänyt.

Felix Michel, 8 vuotta, piirtää karanteenissa sarjakuvia muun muassa koronasta. (Kuva: Anne Michel)

Ulkoiluun ranskalaisilla on oikeus kerran päivässä. Kävelylenkit saavat kuitenkin ulottua korkeintaan kilometrin etäisyydelle omasta kodista. Iltayhdeksän ja aamukuuden välillä ei ulkona saa liikkua lainkaan.

Jos poliisi yllättää kodin ulkopuolelta ilman lupa-asiakirjaa ja henkilöpapereita, ensimmäisestä kerrasta rapsahtaa 135, toisesta 375 ja kolmannesta 3 500 euron sakko. Ellei vieläkään usko, joutuu kahdeksi kuukaudeksi telkien taakse.

Micheleillä on onneksi oma pieni piha, jolla lapset voivat oleskella.

– Meillä on ystäviä, jotka asuvat lapsineen parvekkeettomissa pienissä kerrostaloasunnoissa. Se ei ole helppoa, Michel huokaa.

Michelin lapset käyvät etäkoulua, kuten suurin osa Euroopan lapsista tällä hetkellä. (Kuva: Anne Michel)

Perheen viisi lasta opiskelevat nyt kotona. Isommilla tunnit pidetään netin välityksellä, pienemmät saavat kotiin tehtävät sähköpostin välityksellä.

Kouluruokailua ei ole normaalistikaan, joten siitä ei tarvitse käydä samanlaista keskustelua kuin Suomessa.

Isoin harmi koulun osalta on ylioppilaskirjoitusten peruminen kokonaan, ensimmäistä kertaa Ranskan historiassa sitten Napoleonin aikojen.

– Tyttäremme ehti kirjoittaa ranskan kielen, mutta muuten ne jäävät tekemättä. Se on nuorelle iso juttu, Anne-äiti toteaa.

Suurempiakin murheita karanteeniin toki liittyy. Micheliä huolestuttaa esimerkiksi, miten selvitään perheissä, joissa vanhemmilla on haasteita arjen pyörittämisessä tai taloudellisia huolia.

Myös perheväkivalta on lisääntynyt.

Sen uhrien hädänalaisen tilan helpottamiseksi Ranskassa on ihan oma toimintamallinsa.

– Kun apteekissa sanoo työntekijälle ”Maski 19”, se on merkki avun tarpeesta. Apteekista laitetaan asia eteenpäin, Michel kertoo.

Kriisi vaikuttaa luonnollisesti yleiseen mielialaan. Monet ovat peloissaan läheisten ja omasta puolestaan.

– Uusi ilmiö on, että kaikki toivottelevat toisilleen terveyttä. Vielä vähän aikaa sitten sellainen olisit tuntunut hassulta.

Michel ennustaa, että psykologien vastaanotot täyttyvät, jahka poikkeustila on ohi. Tosin jo ennalta pyritään ehkäisemään ongelmien kasautumista.

Michelin puolison Patrikin työnantaja muun muassa tarjoaa työntekijöilleen keskusteluapua netin välityksellä.

Koronatalkoisiin ylipäätään osallistuvat yksityisten lisäksi eri tavoin myös yritykset.

– Esimerkiksi miehelläni olisi mahdollisuus työnantajan kustannuksella mennä vapaaehtoistyöhön vaikkapa sairaalaan tai SPR:n toimipisteisiin kuuden päivän ajaksi, Michel kertoo.

Lopuksi Michel lähettää terveisiä suomalaisille.

– Viranomaisten ohjeita kannattaa noudattaa. Niitä ei anneta turhaan. Täällä on nähty, mihin tilanne ajautuu, jos virus pääsee leviämään.

Tärkeintä hänen mukaansa on säilyttää elämässä normaali arkirytmi ja myönteinen mieliala, viljellä huumoria ja etsiä jokaisesta päivästä hyviä asioita.

– Kyllä tästä selvitään. Sen jälkeen varmasti osataan arvostaa tavallisia asioita, kuten vapaata liikkumista ja koulua.

Korjattu kuvatekstiin Felixin ikä klo 21.15