Kiristääkö vanne päätäsi? Ahdistaako korona? – tutkijat yli 43 maasta selvittävät viruksen vaikutusta arkielämään

Koronavirus

Tutkijat yli 43 eri maasta selvittävät koronaviruksen vaikutusta ihmisten arkielämään kyselyllä, joka on käännetty kymmenille eri kielille. Suomessa tutkimuksesta vastaavat Turun yliopiston tutkijat Pilleriin Sikka ja Jarno Tuominen.

– On tärkeää tietää, miten tilanne koetaan eri maissa ja eri kulttuureissa. Koska eri maat toimivat eri tavoin tässä tilanteessa, on kiinnostavaa selvittää miten suurta luottamusta kunkin maan hallitukset kriisinaikaiset toimet herättävät, Sikka ja Tuominen kertovat tiedotteessa.

Tutkimuksessa kartoitetaan tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin sekä heidän kykyynsä tehdä hyviä päätöksiä koronavirusepidemian aikana.

Hanketta koordinoiva apulaisprofessori Andreas Lieberoth Aarhusin yliopiston Interacting Minds -keskuksesta sanoo, että tarkoitus on selvittää koronaviruksen aiheuttaman eristystilanteen psykologiset seuraukset.

– On selvästi havaittavissa, että pandemialla on merkittäviä inhimillisiä vaikutuksia, ei pelkästään sairastuneiden, vaan jokaisen arkielämään, Lieberoth sanoo.

Suomenkieliseen tutkimukseen voit osallistua täältä.