Keskustan ehdokaslistoille tulijoita muista ryhmistä: "Valinta on luonteva"
Keskustan kunta- ja aluevaaliehdokkaiden listat ovat saaneet vahvistuksia muista poliittisista ryhmistä Pohjois-Savossa sekä Lapissa.
Iisalmen Sanomien mukaan Pohjois-Savon aluevaltuuston jäsen, erikoislääkäri Pekka Taipale loikkaa kokoomuksesta keskustaan. Jäsenyyden hyväksymisestä päättää keskustan Iisalmen kunnallisjärjestö. Taipale on antanut suostumuksensa ensi kevään aluevaali- ja kuntavaaliehdokkuuteen keskustan riveissä.
Taipale perustelee loikkaansa sillä, että kokoomuksen arvot ja teot ovat pahasti ristiriidassa hänen omien arvojensa kanssa.
Lapissa puolestaan kuntalaislistan Akseli Erkkilä, Janne Ylitörmänen ja Jori Vettenranta ovat päättäneet lähteä huhtikuun vaaleihin keskustan listalta.
Asiasta kertoo Kittilän kunnanvaltuuston jäsenenä toimiva Erkkilä Facebook-päivityksessään. Erkkilän mukaan hänen on tehtävä valintansa keskustan ja perussuomalaisten väliltä.
Erkkilä katsoo, että keskustan pitää olla maaseudun puolue.
– Ei kukaan miellä keskustaa miksikään muuksi kuin maaseutupuolueeksi – hyväksi tai huonoksi sellaiseksi.
Erkkilä toteaa kuluvan hallituskauden kuitenkin osoittaneen, ettei perussuomalaiset ole keskustaa parempi ”maalaispuolue”.
– Juuri eilen vietiin pienten sairaalojen yöpäivystys. Minä olen aivan ideologisesti maalainen ja siksi valinta on luonteva, Erkkilä toteaa keskiviikkona julkaisemassaan kirjoituksessa.
Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään samanaikaisesti sunnuntaina 13.4.2025.