Karut tulokset: Näin vaikuttaa Suomessakin yleinen työmuoto
Tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan yövuorojen tekeminen lisää merkittävästi sydän- ja verisuonitautien riskiä. Asiasta kertoo lääkäriseura Duodecim.
Kuuden vuoden seurantatutkimuksessa havaittiin, että varsinkin raskaampia yövuoroja tekevien paino nousi, valtimot jäykistyivät ja CRP-tulehdusarvot suurentuivat, artikkelissa kerrotaan.
Tutkimukseen osallistui 80 työntekijää kahdesta eristetehtaasta. Osa heistä teki raskaampia yövuoroja, osa kevyempiä yövuoroja ja osa vain päivävuoroja.
Tutkimuksen mukaan kaulavaltimon seinämä paksuuntui (cIMT) kaikilla vuorotyöläisillä, myös päivävuoroja tekevillä.
Myös veren HbA1c-pitoisuudet suurentuivat kaikissa ryhmissä. Artikkelin mukaan se kertoo sokeriaineenvaihdunnan heikentymisestä ja diabetesriskin suurentumisesta.
Kestävyyskunto ja siihen liittyvä maksimaalinen hapenottokyky (V̇O₂max) heikkenivät puolestaan eniten niillä, jotka olivat olleet pisimpään yövuoroissa.
Duodecim kertoo, että asiantuntijoiden mukaan vuorokausirytmin häiriintyminen ja univaikeudet voivat lisätä kehon stressijärjestelmän eli sympaattisen hermoston aktiivisuutta.
Tämä taas nostaa verenpainetta, häiritsee sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa ja lisää tulehdusta elimistössä.