Hallitus haluaa puuttua yritysten veronkiertoon – pohtii korkovähennysoikeuden kiristämistä
Hallitus pohtii rajoituksia siihen, kuinka paljon yritys saa vähentää korkoja verotuksessa Suomessa.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan valtiovarainministeriö selvittää parhaillaan asiaa.
Ylisuuri korko voi olla yritykselle keino siirtää tulosta Suomesta matalamman verotuksen maahan.
Taustalla on muun muassa sähkönsiirtoyhtiö Carunan ja joidenkin terveydenhuollon yritysten viime aikoina ilmi tullut verosuunnittelu.
– Tähän on jo puututtukin, mutta tässä yhteydessä on syytä selvittää, pitääkö tehdä vielä enemmän näiden tilanteiden estämiseksi, joissa tuloksesta jää liian vähän verotettavaa Suomeen, Sipilä sanoi.
Asia nousi esille ministeritentissä keskustan Poliitikka- ja toimintapäivillä Tampereella sunnuntaina. Sipilältä kysyttiin, miten hallitus pyrkii estämään aggressiivista verosuunnittelua.
Julkisuudessa olleet tapaukset ovat yleensä olleet sellaisia, että ulkomainen yritys on ostanut holdingyhtiön avulla Suomesta liiketoimintaa ja emoyritys on lainannut sille rahat ylisuurella korolla.
– Koska Suomessa korko on vähennyskelpoinen verotuksessa, saadaan suomalainen yhtiö sillä tavalla näyttämään nollatulosta, jolloin veroja ei makseta tänne.
Sipilä ei kuitenkaan suostunut arvioimaan, mikä olisi sopiva korkoluku.
– Kyse on siitä, mikä on kohtuullinen korko ja ollaanko siinä ajan tasalla. Se riippuu yrityksen tilanteesta ja siitä missä muodossa yhtiöt pääomitetaan.