Hallituksen suunnitelmat luopua öljyn käytöstä lämmityksessä ajaisi monet eläkeläiset ahtaalle – ”Remonttikulut saattavat vastata vuoden tuloja”

Energia

Öljylämmittäjät ovat huolestuneita hallitusohjelman esityksestä, jossa tavoitteena on luopua asteittain öljyn käytöstä lämmityksessä 2030-luvun alkuun mennessä.

– Moni iäkkäämpi öljylämmittäjä on huolissaan. Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 2016 eläkeläisten toimeentulo oli keskimäärin 21 700 euroa vuodessa, eli noin 1 800 euroa kuukaudessa. Heillä ei yksinkertaisesti ole varaa vaadittuun lämmitysjärjestelmän vaihtoon, erityisasiantuntija Eero Otronen Lämmitysenergia Yhdistyksestä kertoo.

Lämmitysmuodon vaihto maksaa keskimäärin 10 000–20 000 euroa. Hintaan vaikuttavat muun muassa talon  ikä ja koko sekä se, mihin lämmitysmuotoon siirrytään. Eläkeläisellä energiaremontin kulut saattavat siten vastata enimmillään lähes vuoden tuloja.

Ympäristöministeriön lokakuussa julkaiseman tiedotteen mukaan asuinrakennuksille suunnitellaan energia-avustuksia. Niitä myönnettäisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin yhteensä 20 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 40 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2021–2022.

Omakotitaloille on tuesta kaavailtu 30 miljoonaa euroa. Otrosen mukaan summa on täysin alimitoitettu.

– Tukea tarvittaisiin 130 miljoonaa euroa jo heille, eikä sekään riittäisi kattamaan kuin 5–10 prosenttia öljylämmityksestä luopumiseen tarvittavien energiaremonttien kustannuksista. Loput kaatuvat asukkaiden kannettavaksi, Otronen huomauttaa.

Asiantuntijan mukaan kohtuullisin tapa vähentää öljylämmityksen ympäristövaikutuksia olisi biopolttoöljyn saatavuuden parantaminen.

Öljylämmitys on ensisijaisena lämmitysjärjestelmänä noin 130 000 suomalaiskodissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 50 000 asunnossa on jo siirrytty muihin lämmitysmuotoihin. Nykyvauhdilla viimeinen öljykattila sammuu vuonna 2045.

Öljylämmitteiset talot edustavat vanhempaa talokantaa. Niistä moni sijaitsee haja-asutusalueella. Enemmistö nykyisistä öljylämmittäjistä on eläkeiässä: 31 prosenttia on 60–69-vuotiaita ja 42 prosenttia yli 70-vuotiaita.