Eduskunnan pääsihteeri: Lehtomäen otettava kansanedustajan paikka vastaan
Pääministerin valtiosihteeri Paula Lehtomäki (kesk.) joutunee ottamaan vastaan kansanedustajanpaikkansa, arvioi eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola.
Lehtomäki on keskustan ensimmäinen varakansanedustaja Helsingin vaalipiiristä, josta elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) siirtyy Suomen pankin varapääjohtajaksi.
Lehtomäki ei ole vielä kertonut julkisuuteen, mitä aikoo tehdä, kun Rehnin kansanedustajapaikka vapautuu.
– Pohdiskelen nyt kaikessa rauhassa, Lehtomäki kommentoi STT:lle perjantaina.
Paavolan mukaan lähihistoriasta ei löydy tapauksia, joissa kansanedustajaksi valittu henkilö olisi kieltäytynyt ottamasta tehtävää vastaan.
– Siinä vaiheessa kun asettuu ehdokkaaksi, pitää arvioida, että se riski on olemassa, että tulee valituksi. Kieltäytyminen ei ole oikein mahdollista, hän sanoo.
Poikkeuksena ovat europarlamentaarikot, jotka tulevat valituiksi kansanedustajiksi.
Euroopan parlamentin vaalissa valituksi tulleen edustajan täytyy kolmen päivän kuluessa ilmoittaa, kumpaa tehtävää aikoo hoitaa.
– Jos valitsee europarlamentin, edustajan toimi keskeytyy. Tästä on eduskunnan työjärjestyksessä omat säännöksensä, Paavola sanoo.
Tätä mahdollisuutta on hyödyntänyt muun muassa europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.).
Lehtomäki ei kuitenkaan siis voi tehdä ”väyrysiä”.
Jos Lehtomäki haluaa jatkaa nykyisessä tehtävässään, hän voi kansanedustajan tehtävän vastaanotettuaan kuitenkin pyytää eduskunnalta vapautusta tehtävästään, Paavola sanoo.
– Onhan meillä paljon tapauksia, joissa on menty kesken vaalikauden erilaisiin tehtäviin.
Päätöksen vapautuksesta tekee eduskunta eduskunnan puhemiesneuvoston lausunnon pohjalta.
Paavolan mukaan perustuslaki jättää eduskunnalle paljon valtaa sen päättämisessä, mikä syy on riittävä vapautusperuste.
Harkinnassa painavat muun muassa uuden tehtävän yhteiskunnallinen merkittävyys, kansanedustajan virkaikä sekä se, missä kohtaa vaalikautta vapautusta pyydetään.
Ensimmäisen kauden kansanedustajan on vaikeampaa saada vapautusta kuin konkarin, ja heti vaalikauden alussa tehtyihin vapautuspyyntöihin suhtaudutaan kriittisemmin.
Tehtävän määräaikaisuus heikentää mahdollisuuksia vapautuksen saamiselle.
Käytännössä nimitys korkeaan virkaan on yleensä aina tarpeeksi painava peruste.
Kansanedustajia on siirtynyt muun muassa maaherraksi, Alkon pääjohtajaksi, Helsingin liikuntatoimen johtajaksi sekä energiayhtiön varatoimitusjohtajaksi.
Pääministerin valtiosihteeri johtaa pääministerin lähimpänä apuna asioiden valmistelua hallituksessa, edistää ja seuraa hallitusohjelman toteutumista sekä huolehtii yhteistyöstä ministeriöiden kanssa.
Paavola arvioi, että valtioneuvoston kansliaa johtavan valtiosihteerin tehtävä on sen verran merkittävä, että Lehtomäki voisi hyvinkin saada vapautuksen sen hoitamista varten.
Jos näin käy, Helsingistä eduskuntaan nousee eduskuntavaaleissa kolmanneksi eniten ääniä saanut keskustan ehdokas, THL:n pääjohtajan paikalta eläköitynyt Pekka Puska.
