Anneli Auerin tuomio seksuaalirikoksesta puretaan
Korkein oikeus on purkanut Anneli Auerin seksuaalirikostuomion. Auerin lapset ovat aikuisina kertoneet, etteivät heidän aiemmat kertomuksensa pitäneet paikkaansa.
Auerin seksuaalirikostuomion tultua KKO:ssa puretuksi asia palautuu Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen, jossa se käsitellään uudessa oikeudenkäynnissä.
Auer ja tämän entinen miesystävä tuomittiin vuonna 2013 vuosien vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Auer sai 7,5 vuoden tuomion ja mies 10 vuotta.
He ovat hakeneet hovituomion purkua korkeimmasta oikeudesta.
Hakemuksen mukaan Auerin lapset ovat sittemmin peruneet todistuksensa Aueria ja tämän entistä miesystävää vastaan ja sanoneet, että sijaisvanhemmat painostivat ja johdattelivat heitä kertomaan valheita.
Sekä Auer että tämän entinen miesystävä ovat jo suorittaneet vankeusrangaistuksensa, mutta he tahtovat laajaa julkisuutta saaneiden tuomioidensa purkamista niiden häpeällisyyden vuoksi.
Auer on hakenut aiemminkin purkua seksuaalirikostuomioonsa, mutta KKO hylkäsi purkuhakemuksen vuonna 2016.
Auer nousi alun perin julkisuuteen syytettynä Ulvilassa vuonna 2006 tapahtuneesta murhasta, jonka uhrina oli Auerin mies ja lasten isä. Auer todettiin tapauksessa syyttömäksi kahdella käsittelykierroksella.
Hänet tuomittiin käräjäoikeudessa elinkautiseen vuosina 2010 ja 2013, mutta hovioikeus totesi hänet syyttömäksi sekä vuonna 2011 ja 2015.
Korkein oikeus ei antanut syyttäjille valituslupaa vuonna 2015 ja Auerista tuli virallisesti syytön.