Analyysi: Homoliittoja saatetaan puida kirkossa yhtä kauan kuin naispappeutta
Samaa sukupuolta olevien vihkimisestä tulee Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisälle vähintään yhtä kipeä kysymys kuin naispappeudesta.
Kiistan asetelmat luotiin kirkolliskokouksen keskustelussa keskiviikkona 9. marraskuuta. Se ennakoi, että kirkon vaalit käydään lähivuosina tämän kysymyksen ympärillä.
Lain käsittelyssä eduskunta linjasi, että se ei vaikuta juridisesti kirkkojen toimintaan vaan ne saavat jatkossakin pitää kiinni omasta avioliittokäsityksestään.
Oli kuitenkin selvää, että lainmuutos johtaisi tiukkaan keskusteluun kansankirkon sisällä.
Piispat pohjustivat keskustelua omalla selvityksellään kirkolliskokoukselle. Siinä kirjattiin vain ylös kirkon nykyinen käsitys, jonka mukaan se vihkii avioliittoon yhden naisen ja yhden miehen.
Piispainkokouksen selvitys merkittiin kirkolliskokouksessa tiedoksi.
Kirkon verkkosivujen mukaan asiasta käytettiin kuitenkin yli 50 puheenvuoroa, joissa kiteytyivät argumentit homoparien vihkimisen puolesta ja vastaan.
Karkeasti laskien homoparien kirkollista vihkimistä kannatti 16 kirkolliskokouksen edustajaa.
Vastustajia eli kirkon nykyisen kannan puoltajia oli 23. Kymmenkunta puhujaa jätti kantansa avoimeksi.
Asia jakoi kirkolliskokousedustajia myös sukupuolen perusteella. Homoparien kirkkovihkimistä kannatti kahdeksan naista ja kahdeksan miestä. Nykyistä avioliittokäsitystä kannatti 21 miestä ja kaksi naista.
Homoparien kirkkovihkimistä kannatti kahdeksan naista ja kahdeksan miestä.
Keskustelussa käytettiin sekä juridisia että teologisia argumentteja puolesta ja vastaan.
Nykyisen kannattajien mukaan laki on selvä ja sallii vain eri sukupuolta olevien vihkimisen avioliittoon.
Oikeustieteen lisensiaatti Risto Tuori perusteli tämän kannan kirkkolain ensimmäisellä pykälällä, jossa viitataan luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin.
Niissä puolestaan avioliitto on määritelty miehen ja naisen väliseksi. Kaikki lain muut pykälät ja kirkon muut säädökset nojaavat Tuorin mukaan tähän kirkkolain ensimmäiseen pykälään.
Vastakkaisen juridisen tulkinnan kiteytti neuvotteleva virkamies Jaakko Weuro. Hän korosti, että yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista tulee säätää lailla.
– Kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä on säännökset kirkkolaissa ja järjestyksessä, eikä niissä ole asetettu rajoituksia vihittävien sukupuolelle.
Sairaalasielunhoitaja Ulla Ruusukallio arveli syyllistyvänsä pappina perustuslain yhdenvertaisuussäädösten ja kansainvälisten ihmisoikeussopimuksen rikkomiseen, jos kieltäytyisi vihkimästä homopareja.
Teologiset rintamalinjat olivat myös jyrkät.
Nykyisen avioliittokäsityksen kannattajat vetosivat piispainkokouksen selvitykseen ja Raamattuun, jonka mukaan Jeesuskin puhui vain miehen ja naisen muodostamasta avioliitosta.
Homoparien vihkimisen kannattajat vetosivat puolestaan siihen, että kirkko on monessa muussakin asiassa sopeuttanut opetustaan muuttuviin olosuhteisiin. Heidän mielestään avioliitto ei ole sellainen kristinuskon peruskivi, johon tarttuminen sortaisi koko rakennelman.
Esimerkiksi teologian lisensiaatti Jukka Hautala ehdotti avioliittokysymyksen tarkastelua niin sanottuna adiafora-asiana, eli asiana, joka ei ole uskon eikä pelastuksen kysymys, eikä sen ytimessä.
Pitkän keskustelun jälkeen asia merkittiin tiedoksi.
Prosessin seuraavaa vaihetta pohjusti entinen vihreiden kansanedustaja Kirsi Ojansuu-Kaunisto.
Hän toivoi, että asia on yksi seuraavien seurakuntavaalien suurista kysymyksistä. Hänen mielestään ehdokaslistat pitäisi muodostaa niin, että äänestäjät voisivat ottaa selkeästi kantaa homoparien vihkimisen puolesta ja vastaan.
Valitut seurakuntien luottamushenkilöt ovat puolestaan äänioikeutettuja kirkolliskokouksen 64 maallikkoedustajan vaaleissa, jotka järjestetään seuraavan kerran vuonna 2020.
Lisäksi papit valitsevat kirkolliskokoukseen 32 edustajaa. Myös piispoilla on äänioikeus.
Homoparien vihkimisen kannattajat pyrkivät saamaan seuraavaan kirkolliskokoukseen mahdollisimman monta edustajaa.
Selvää on, että homoparien vihkimisen kannattajat pyrkivät saamaan seuraavaan kirkolliskokoukseen mahdollisimman monta edustajaa sekä maallikkojäsenien että pappisjäsenten vaaleissa.
Samalla tavalla toimivat luonnollisesti myös kirkon nykyisen avioliittokäsityksen kannattajat.
Todennäköisenä voidaan pitää myös sitä, että asian käsittely jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Vertailukohdaksi voi ottaa naispappeuden käsittelyn kirkossa.
Kirkolliskokous äänesti naispappeudesta ensimmäisen kerran vuonna 1963. Sen jälkeen sitä käsiteltiin useissa kirkolliskokouksissa kunnes asia hyväksyttiin määräenemmistöllä vuonna 1986. Prosessi kesti siis 23 vuotta kirkolliskokouksen tasolla.
Pitkän prosessin ansiosta kirkko säilyi lopulta kohtalaisen ehjänä.
On vaikea ennustaa, selviääkö kirkko myös homoparien vihkimiskiistasta ehjin nahoin.
Vaarat ovat ilmeiset. Jos homoparien vihkiminen ei etene, asiaa kannattavat kirkon ”liberaalit” jäsenet saattavat lähteä kansankirkosta.
Jos homoparien vihkiminen taas hyväksytään, kytkintä saattavat nostaa kirkon ”konservatiivit”.
Tätä näkymää väläytti kirkon nykyistä kantaa puolustanut Janne Kaisanlahti.
– Tällä asialla voivat olla hyvin suuret, jopa kohtalokkaat vaikutukset kansan kirkkomme tulevaisuudelle, Kaisanlahti varoitti.
Pekka Simojoki murehti omassa puheenvuorossaan kiistan osapuolten kaivautumista poteroihin.
Omasta ”konservatiivien” poterostaan hän ei voinut nousta, mutta suositti samaa lääkettä kumpaankin poteroon kaivautuneille.
– Miten tässä eteenpäin? Hyvät ystävät, ei tässä auta muu kuin tehdä niin kuin kirkko on aina tehnyt, mennä polvilleen ja rukoilla: Herra armahda.