Amerikkalaismedia: Iranin epäillään vahingossa pudottaneen ukrainalaiskoneen ohjuksella – Trump: "Uskon, että jotain hyvin kauheaa tapahtui"

Teheranin lentoturma

Yhdysvalloissa puolustusministeriö Pentagonin lähteet epäilevät, että ukrainalainen matkustajakone pudotettiin ilmatorjuntaohjuksella, kertovat muun muassa Newsweek ja CBS News.

Newsweekin mukaan kone pudotettiin vahingossa venäläisvalmisteisella ilmatorjuntaohjuksella. CBS:n mukaan koneen pudottamiseen ohjuksella viittaavat myös hylyssä olevat reiät, jotka muistuttavat kesällä 2014 Ukrainassa ilmatorjuntaohjuksella pudotetun matkustajakoneen hylyssä olleita reikiä.

Viranomaislähteet kertovat Newsweekille, että Yhdysvaltojen puolustusministeriön arvioi, että kyse oli vahingosta. Iranin ilmatorjunta oli todennäköisesti toimintavalmiudessa, koska Iran oli juuri tehnyt Yhdysvaltojen Irakin-tukikohtiin ohjusiskuja.

Iranilaiset joukot ovat saattaneet luulla, että ne ovat hyökkäyksen kohteena, kertoo uutiskanava CNN . Uutiskanavan mukaan yksi vaihtoehto on, että Iranin ohjusyksikkö on nähnyt jotain, joka palaa tutkaan. Joukot ovat voineet kuvitella, että he ovat hyökkäyksen kohteena.

Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi epäilevänsä, että Iran pudotti koneen vahingossa.

– Minulla on omat epäilykseni. Kone lensi aika rajussa ympäristössä, ja joku on saattanut tehdä virheen. Jotkut puhuvat mekaanisesta viasta. Itse en edes usko, että sellainen tulisi kyseeseen. Uskon, että jotain hyvin kauheaa tapahtui, presidentti sanoi.

Ukraine International Airlinesin Boeing 737 -matkustajakone syöksyi maahan keskiviikkona vain hetki sen jälkeen, kun se oli noussut ilmaan pääkaupungista Teheranista.

Koneen määränpää oli Ukrainan pääkaupunki Kiova. Kaikki koneessa olleet 176 ihmistä kuolivat.

Vain hieman ennen koneen maahansyöksyä Iran teki ohjusiskuja Yhdysvaltain joukkoja vastaan Irakissa vastatoimena sille, että Yhdysvallat oli surmannut lennokki-iskulla iranilaiskomentaja Qassem Suleimanin.