Lukijalta: Vaneritehdas Äänekoskella palautettava käyttöön
Metsänomistajia on masentanut viime vuonna tehty päätös lakkauttaa Äänekoskella laadukkaita vanereita tuottanut teollisuuslaitos. Perustellusti on herännyt kysymys, kannattaako enää kasvattaakaan laadukkaita tukkipuita vaneritukeiksi? Myös paikallisesti työpaikkojen menetys on koettu ikävänä asiana.
Nyt kuitenkin laadukasta vaneria tarvittaisiin lennokkien, droonien valmistukseen hyvinkin paljon. Laadukas vaneri on osoittautunut noissa edulliseksi ja laadukkaaksi valmistusmateriaaliksi ja tuotteilla saattaisi olla ennen näkemättömän suuriakin vientimahdollisuuksia.
Mielestäni tehtaan omistajatahon pitäisi pikaisesti selvittää vanerituotannon vientinäkymät kotimaan markkinoiden rinnalla. Äänekoskella ja seutukunnalla on vielä ammattiosaajat ja tehtaalla koneet tallella.
Äänekosken rata on kunnostettu eduskuntatyöni aikana ja siten logistiikka toimisi nopeasti maanteitä rasittamatta.
Kun Poikittaisrata Jyväskylästä Haapamäen risteysaseman kautta Porin satamiin kunnostettaisiin myös nyt käyttämättömiltä osuuksiltaankin Suomen logistiikan pääradaksi, voisi vientimarkkinoille läntiseen ja koko Eurooppaan olla kaikissa olosuhteissa toiminta- ja toimitusvarma logistinen käytävä maanteitä kuluttamatta ja liikennettä ruuhkauttamatta.
Suomalainen vaneriteollisuus on palautettava myös kotimaisen suomalaiseen puuhun pohjautuvana ekologisena mahdollistajana korvaamaan luontoa kuluttavia materiaaleja ja keinomateriaaleja.
Jos kadotamme Suomesta vaneriteollisuutta, se olisi kotimaiseen puuraaka-aineeseen perustuvalle kansantaloudellemme suuri menetys. Vaikutukset ulottuisivat metsien syvyyksistä vientilaivoille asti ja koskettaisivat suoraan ja välillisesti kaikkia elinkeinoja ja koko kansantalouttamme.
Puisilla tuotteilla voisimme olla kaikin tavoin aidosti ylpeitä ja terveesti itsekkäitä. Kun Äänekosken vaneritehdas palautettaisiin olisi vaikkapa kotipaikkakunnallani Keuruulla kiinnostusta ja toimitiloja vanerien jatkojalostamiseksi vaikkapa drooneiksi, lennokeiksi ja lentokoneiksikin.
Lauri Oinonen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/