Lukijalta: Työnantajan tulee tukea omavalvontaa
Superilaiset lähihoitajat ja lastenhoitajat ovat huolissaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen yksiköiden omavalvonnasta ja viranomaisvalvonnasta. Moni hoitaja kokee, ettei epäkohdista ilmoittaminen ole johtanut korjaaviin toimenpiteisiin eikä epäkohdista ilmoittaminen ole aina ollut psykologisesti turvallista.
Omavalvonta on valvonnan ensisijaisin muoto. Sen avulla varmistetaan, että toiminta on lain mukaista ja sopimuksia noudatetaan. Omavalvonnan tulee olla ennakoivaa ja aktiivista: siihen kuuluu riskien tunnistaminen ja epäkohtiin puuttuminen.
Palveluyksiköihin laadittu omavalvontasuunnitelma auttaa tunnistamaan, ehkäisemään ja korjaamaan asiakkaan palvelussa esiintyvät epäkohdat. Suunnitelman tarkoituksenmukainen käyttö edellyttää yksikön johdolta aitoa halua parantaa toimintaa. Valvovan viranomaisen tulee puuttua niihin tapauksiin, jossa tätä halua ei ole.
Hoitajalla on lakisääteinen velvollisuus tehdä ilmoitus työpaikalla havaitsemistaan epäkohdista asiakastyössä, eikä ilmoituksen tehneeseen henkilöön saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia.
Valitettavasti joskus käy niin, ettei työnantaja puutu epäkohtiin, vaan työntekijä joutuu hakemaan apua työsuojelusta tai ammattiliitosta. Jos epäkohtiin tarttuva työntekijä koetaan työnantajan taholta hankalaksi, se viestittää koko henkilökunnalle, ettei asioihin tule puuttua.
Omavalvontasuunnitelmia on laadittu jo vuosien ajan, mutta toimintakulttuuri ei ole vielä muuttunut. Nyt on aika vahvistaa ymmärrystä sitä, mitä omavalvonta tarkoittaa ja miten sen avulla edistetään laatua ja potilasturvallisuutta.
Omavalvonta on kaikkien asia, eikä se ole haasteiden silottelusäiliö. Hyviä käytäntöjä voidaan ottaa malliksi esimerkiksi Nolla tapaturmaa -foorumista, jossa läheltä piti -ilmoitusten tekeminen on nähty arvokkaana tekona ja ylpeyden aiheena.
Vuoden 2026 alussa aloittaa uusi lupa- ja valvontavirasto. Toivomme, että uusi yhdistetty viranomainen puuttuu hanakammin työnantajan laiminlyönteihin omavalvonnassa ja niistä johtuviin työsuojelullisiin ongelmiin.
Päivi Inberg
puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/