Hallituksen tavoite on nimenomaan parantaa hoitoon pääsyä
Keskustalainen Markus Lohi väittää hallituksen leikkaavan lähipalveluista. Tämä ei pidä paikkaansa.
Hallituksen tavoitteena on nimenomaan parantaa hoitoon pääsyä ja hoidon jatkuvuutta.
Hyvinvointialueiden rahoitus on yleiskatteellista rahoitusta mikä tarkoittaa, että hyvinvointialueet itse päättävät rahoituksen kohdistumisesta hyvinvointialueen sisällä. Näin myös Markus Lohi on itse päättämässä siitä Lapin hyvinvointialueen valtuutettuna.
Hyvinvointialueiden rahoitus on tänä vuonna noin 23 miljardia euroa ja ilman mitään toimia sen on ennustettu kasvavan 4,5 miljardia vuoteen 2027 mennessä. Hallitusohjelman tavoitteena on hidastaa kustannusten kasvua noin 1,4 miljardilla. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee siis tällä hallituskaudella kasvamaan noin 3 miljardia.
Tämä hallitus toteuttaa siis viime vaalikaudella keskustan siunaaman sote-uudistuksen tavoitteita kustannusten kasvun hillitsemisestä.
Soten rahoitusta ohjaavat tekijät on päätetty viime hallituskaudella Markus Lohen ollessa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.
Niitä tullaan tarkastelemaan seuraavana kerran syksyllä 2025 kun hyvinvointialueiden kahden ensimmäisen vuoden tilinpäätökset ovat nähtävissä.
Kaisa Juuso
Sosiaali- ja terveysministeri
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.