Keskustan Puska: Sote-uudistuksen jatko välttämätöntä – "Aiemmasta poistetaan kokoomuksen esittämä yksityisten sote-keskusten malli"
Keskustan kansanedustaja, professori Pekka Puska pitää sote-udistuksen jatkamista välttämättömänä.
– Maakuntia nyt kiertäessäni suurin keskustelunaihe on ollut sote ja sen jatko. Soten kaatumiseen johtaneita kiemuroita ja eduskunnan päätöksenteon vaikeuksia on ihmetelty ja surkuteltu, Puska toteaa tiedotteessaan.
Iso kysymys onkin Puskan mukaaan nyt jatko.
– Kuluneiden 10-15 vuoden jälkeen ei auta peruuttaa, vaan pitäisi nopeasti päästä päätöksiin ja toteutukseen. Ilman sitä kansalaisille tärkeän julkisen palveluverkon rapautuminen jatkuu, hän huomauttaa.
Puolueiden julkistamat sote-kannanotot valaisevat jatkoa. Kokoomus on Puskan mukaan siirtynyt Sipilän ja Orpon linjalta Vapaavuoren linjalle.
– Se merkitsisi nykyisen tilanteen ja ongelmien jatkumista. Jos yleensä ajatellaan tämän pohjalta lainsäädäntöä, tällainen kuntapohjainen malli on jo edellisen hallituksen aikana osoittautunut mahdottomaksi, myös perustuslain kannalta.
Muiden puolueiden mallit ovat Puskan mukaan hyvin samansuuntaisia ja vastaavat myös useimpien asiantuntijoiden kantoja: maakunnallinen väestöpohja, yhtenäinen demokraattinen päätöksenteko järjestämisestä ja integroitu hyvä palvelujärjestelmä.
– Aiemmasta mallista poistetaan kokoomuksen esittämä yksityisten sote-keskusten malli, joka tosiasiassa kaatoi uudistuksen. Toki yksityistä kapasiteettia voidaan hyödyntää ja lisätä valinnanvapautta, mutta julkisen järjestelmän osana.
– Tällä tehokkaammalla toimintatavalla voidaan saada painopistettä siirrettyä tärkeiden peruspalvelujen ja ikääntyvän väestön palvelujen vahvistamiseen, Puska vakuuttaa.
– Vaikka uuden sote-mallin yksityiskohtainen suunnittelu vaatii hyvää asiantuntijatyötä ja poliittisia ratkaisuja, periaatteellisesta linjasta olisi hyvä sopia jo hallitusohjelmassa.