Trump leimasi järjettömiksi väitteet Ukrainan presidentin painostamisesta – ”Tämä on ajojahti”

Donald Trump

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump luonnehti järjettömiksi väitteitä, joiden mukaan hän olisi painostanut Ukrainan presidenttiä tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Joe Bidenin pojan Hunterin toimia.

– Tämä on ajojahti, Trump sanoi tiistaina.

Uutiskanava CNN:n mukaan Trump antoi käskyn keskeyttää sotilasapu Ukrainalle vain vajaa viikko ennen kuin hän keskusteli puhelimessa maan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.

Trumpin epäillään puhelinkeskustelun aikana painostaneen Zelenskyitä tutkimaan Hunter Bidenin toimia.

Hunter Biden on ollut mukana ukrainalaisessa kaasuyhtiössä, jota on syytetty korruptiosta. Häntä vastaan ei ole toistaiseksi esitetty mitään todisteita korruptiosta.

Trump on myöntänyt keskustelleensa Zelenskyin kanssa avun keskeyttämisestä, mutta sanoo, ettei painostanut ukrainalaiskollegaansa millään tavalla.