Pohjois-Korea julisti: Ydinasekärkiä strategisiin ohjuksiin
Pohjois-Korean mukaan sen uusin ydinkoe todistaa, että maa pystyy asentamaan ydinkärjen strategiseen ohjukseen.
Uutistoimisto KCNA:n mukaan maalla on nyt kyky valmistaa niin pieniä ydinlatauksia, että ne voidaan kuljettaa ohjuksella.
– Tämä koe on nostanut korkeammalle tasolle Pohjois-Korean kansantasavallan teknologian asentaa ydinkärkiä strategisiin ohjuksiin, valtiollinen uutistoimisto julisti.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un ilmoitti jo maaliskuussa maan kykenevän valmistamaan riittävän pieniä ydinkärkiä, mutta väitettä ei tuolloin pidetty uskottavana.
Etelä-Korean armeija arvioi Pohjois-Korean tehneen tähänastisista voimakkaimman ydinkokeensa.
Pohjois-Koreassa tapahtuneen räjähdyksen voimakkuus oli Etelä-Korean armeijan arvion mukaan noin 10 kilotonnia.
Kyseessä olisi Pohjois-Korean viides ydinkoe.
Ydinkokeen mahdollisuudesta raportoitiin, kun läheltä Pohjois-Korean Pyunggye-ri -ydintestialuetta mitattiin maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 5,3.
Myös muun muassa Yhdysvaltain geologinen tutkimuskeskus tiedotti, että Pohjois-Koreassa on mahdollisesti tapahtunut räjähdys lähellä maan ydintestipaikkaa.
Japanin meteorologisen laitoksen mukaan Pohjois-Koreassa mitatusta järistyksestä saatu seismologinen data vaikuttaa erilaiselta kuin normaalissa luonnollisessa maanjäristyksessä.
Teoriaa ydinkokeesta tukee osaltaan sekin, että Pohjois-Korea juhlii tänään perustamisensa vuosipäivää.
Pohjois-Koreaa vastaan on asetettu viisi kertaa YK-pakotteita ydintestien takia. Ensimmäisen ydintestinsä maa teki vuonna 2006.
Aiemmin kokeista voimakkaimpana on pidetty helmikuussa 2013 tehtyä testiä, jonka voimakkuudeksi on arvioitu 6–9 kilotonnia.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on soittanut Etelä-Korean ja Japanin johtajille Pohjois-Korean uuden ydinkokeen vuoksi.
Valkoisen talon tiedottajan mukaan Obama aikoo varmistaa, että Pohjois-Korean provokaatiot johtavat vakaviin seurauksiin.
Kiinan ulkoministeriö ilmoitti, että Kiina vastustaa Pohjois-Korean kokeita.
Etelä-Korean presidentti on tuominnut naapurimaa Pohjois-Korean epäillyn ydinkokeen itsetuhoisena ja provokatiivisena.
Ydinkoe tulee kasvattamaan entisestään juopaa kansainvälisen yhteisön ja Pohjois-Korean välillä, Etelä-Korean presidentti Park Geun-hye sanoi lausunnossaan.
Hän varoitti Pohjois-Korean vain lisäävän eristäytyneisyyttään ja maata kohtaan asetettuja pakotteita.
Kyseessä on Parkin mukaan ”vakava haaste” koko kansainväliselle yhteisölle.
Jutun alku ja otsikko päivitetty Pohjois-Korean kommentilla kello 9.37.