Salaiset päiväkirjat paljastavat ihmisen Kekkosen sisällä – Kekkos-tohtori Timo J. Tuikka yllättää romaanilla
Kun kirjailijoita haastatellaan heidän uusista teoksistaan, on tapana korostaa, kuinka paljon taustatyötä kirja on tekijältään vaatinut. Jyväskyläläinen Timo J. Tuikka ei Kekkos-uutuuttaan varten penkonut arkistoja, sen kun istui alas ja kirjoitti.
– Olen tehnyt taustatyön jo edellisillä vuosikymmenillä, Tuikka naurahtaa.
Tuikka aloitti Kekkos-tutkijan uransa 2000-luvun alussa kahdella pro gradu -työllä. Sen jälkeen tuli lisensiaattityö, väitöskirja, tietokirja sekä satamäärin luentoja ja artikkeleja.
Välillä Tuikka on yrittänyt irtiottoa aiheesta, mutta kaljupää on roikkunut sitkeästi kintereillä ja kustantajatkin ovat kyselleet julkaistavan perään.
Kekkos-tohtorin uutuus yllättää, sillä kyseessä on romaani. Kirja saa alkunsa, kun Orimattilan UKK-arkistossa vieraileva Tuikka löytää onnekkaan sattumuksen seurauksena Urho Kekkosen salaiset päiväkirjat.
Kaheleimpien Kekkos-tutkijoiden esittämät arvailut saavat näin vahvistuksen: Juhani Suomen kirjasarjaksi toimittamien, ulkopoliittisesti varovaisten päiväkirjamerkintöjen ohella Kekkonen oli kuin olikin kirjoittanut ylös myös syvimpiä tuntojaan.
Tuikka saa löytäjänä kunnian koostaa salaiset päiväkirjat kirjaksi. Suodattamattomat ja paikoin hävyttömätkin merkinnät ovat avain Kekkosen todelliseen maailmaan.
– En taaskaan uskaltanut katsoa halatessa Leonidia silmiin, ettei hän vain saisi nousuhumalaiseen päähänsä yrittää moiskauttaa samanlaisia intohimoisia huulisuudelmia kuin Eric Honeckerille, Kekkonen kirjoittaa elokuussa 1975.
Tuikan mukaan Kekkosen myyttistä hahmoa oli jopa helpompi lähestyä kaunokirjallisin keinoin kuin tutkimuksen kautta. Päähenkilö tuntui suorastaan istuvan vieressä ja sanelevan, mitä pitää kirjoittaa.
Kirjailijan mielessä oli aluksi humoristinen romaani, mutta tarinasta tuli lopulta traagisempi kuin hän oli ajatellut. Presidentti potee syyllisyyttä kansalaissodan tapahtumista, Suomeen pyrkineiden juutalaisten kohtalosta ja avioliiton ulkopuolisista suhteistaan.
Sylvin kuoltua hän tuntee olonsa yksinäiseksi ja purkaa oloaan pakkomielteiseen urheiluun ja painontarkkailuun. Vanheneminen ja terveyshuolet turhauttavat.
– Saan vaihdella hallituksia ja hajotella eduskuntia miten lystään, mutten saa itse päättää ruokajuomistani ja nukkumaanmenoajoistani.
Tuikan mukaan suhtautuminen Kekkoseen oli varsinkin hänen tutkijanuransa alussa hyvin mustavalkoista. Kekkonen oli joko hyvä tai paha ja tutkijatkin joko hänen puolellaan tai häntä vastaan.
Tuikka halusi romaanissaan tuoda esiin, että ihmisissä on monenlaisia piirteitä.
– Minun Kekkoseni on hyvine ja huonoine piirteineen totuttua inhimillisempi hahmo, kirjailija arvioi.
Kekkosen motiiveista varsinkin Neuvostoliiton suhteen on väitelty loputtomasti, mutta Tuikka on vakuuttunut siitä, että toiminnan takana oli Suomen suojeleminen.
– Kaikki oli sille alisteista. Siinä mielessä tämä on ikään kuin suojelukertomus.
Kekkosen syntymästä tulee tänään 3. syyskuuta kuluneeksi 120 vuotta. Tuikka uskoo, että viimeistään nyt on aika kepeämmälle Kekkos-käsittelylle.
Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen, olisiko romaanissa kuvatun kaltainen tilanne mahdollinen. Voisiko Kekkoseen liittyvää tutkimatonta materiaalia putkahtaa vielä esiin?
Tuikan mukaan kotimaiset arkistot on jo hyvin kammattu, mutta Neuvostoliiton jäljiltä salaisia papereita on vielä runsaasti. Mitään jymypaljastuksia hän ei silti odota.
– En usko, että tulevat arkistolöydöt muuttavat ainakaan omaa kokonaiskuvaani Kekkosesta.
Timo J. Tuikka: Kekkosen salaiset päiväkirjat. Docendo, 352 s.