Jatkosota | Suomen jättimotti oli sinetti Kannaksen takaisinvaltaukselle – jähmeä neuvostokomento jätti Suomelle valtavan sotasaaliin
Jatkosodan hyökkäysvaihe oli suomalaisille menestyksekäs, joskaan ei aina helppo operaatio.
Tasan 85 vuotta sitten elo–syyskuun vaihteessa 1941 Suomi sai ehkä historiansa suurimman yksittäisen sotamenestyksen.
Viipurin eteläpuolella Viipurin maalaiskunnassa Porlammin ja Ylä-Sommeen kylien alueilla oli kolme divisioonaa Neuvostoliiton sotajoukkoja. Nämä joukot oli saatu mottiin eli piiritettyä.
Jatkosota oli alkanut kesäkuussa hieman sen jälkeen, kun natsi-Saksa oli aloittanut operaatio Barbarossan Neuvostoliittoa vastaan. Suomi liittyi Saksan rinnalle tarkoituksenaan saada vähintään Neuvostoliitolle talvisodassa menetetyt alueet takaisin. Suomi vastasi operaatioista suunnilleen Kainuun kohdalta etelään, Saksa vastasi Pohjois-Suomesta.
Neuvostoliiton päähuomio oli tietenkin Saksassa, mutta myös Suomen rintamalle riitti divisioonia.
Suomalaisten mottitaktiikka oli tuttua neuvostojoukoille jo talvisodasta. Tätä ei kuitenkaan osattu taklata Neuvostoliiton jähmeän johtamisjärjestelmän keskellä, vaikka kenraalit pääosin tajusivatkin mottiin jäämisen vaarat.
Neuvostoliiton joukoille oli annettu tiukka ukaasi Viipurin pitämisestä. Tämä esti joukkojen liikuttamiseen järkevämpiin asemiin Suomen edettyä ensin Itä-Kannaksella ja sitten iskien useammasta suunnasta Viipurin suuntaan.
Kun Viipurista piti lähteä, suunnaksi otettiin Sommee ja Porlampi.
Suomen IV armeijakunnan 8. divisioona oli kuitenkin saanut Sommeen alueelle sillanpääaseman, eikä Puna-armeijalla ollut pääsyä Koiviston suuntaan tai etelämmäs Kannakselle.
Osa joukoista pääsi pakenemaan vesiteitse Koiviston saariin, mutta raskas kalusto piti jättää. Osa kalustosta ehdittiin tuhota, mutta ei kaikkea.
Porlammin motti tai Porlammin–Sommeen motti (myös Porlammen) oli seitsemän kilometriä pitkä ja kolme kilometriä leveä. Sitä piirittivät suomalaiset jalkaväkirykmentit, ja koska ala oli pieni, suomalaisten tykkituli sinne oli murhaavaa.
Neuvostoliiton sotilaita kaatui motissa 30. elokuuta – 1. syyskuuta 1941 kaikkiaan noin seitsemän tuhatta. Suomalaisten tappiot kuolleina ja kadonneina olivat kymmenesosa tästä. Suomalaisia haavoittui kolmatta tuhatta, puna-armeijalaisia ehkä tuhat.
Motin oli tehnyt mahdolliseksi suomalaisten nopea eteneminen ja Neuvostoliiton hidas reagointi. Syyskuun ensimmäisenä päivänä neuvostojoukkojen johto ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin antautua.
Porlammin motti oli valtava menestys paitsi sotilasstrategisena iskuna myös vankien ja sotasaaliin suhteen. Vastaavaa mittakaavaa Suomen sotahistoriasta ei löydy.
Vankeja saatiin noin yhdeksän tuhatta, joukossa kenraalimajurin arvoinen upseeri.
Tykkejä saatiin saaliiksi 360 ja tykinammuksia liki 20 000. Panssarivaunuja suomalaiset ottivat haltuunsa 68, kranaatinheittimiä 246, konekiväärejä 272, autoja 673, traktoreita noin 300, hevosia 4500 ja muutakin kalustoa runsaasti.
Kiväärejä suomalaisten käsiin saatiin noin 10 000 ja patruunoita 3,4 miljoonaa.
Bensiiniä ja öljyä suomalaisille päätyi motista satoja tuhansia litroja.
Porlammin motin jälkeen suomalaiset etenivät muutaman päivän ajan Karjalankannasta eteenpäin. 7. syyskuuta pysäytettiin viimeinenkin hyökkäys. Tarton rauhan 1920 rajan yli oli menty strategisesti paremmalle Karjalan linnoitusalueelle, joka oli osa Leningradin (nyk. Pietari) pohjoista puolustusvyöhykettä.
Ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim määräsi, ettei lähemmäs Leningradia edetä. Suomi ei osallistunut Saksan toteuttamaan Leningradin piiritykseen, mikä sodan jälkeen oli lieventävä asianhaara, kun Neuvostoliitto päätti Suomen rauhanehdoista. Suomi irtautui sodasta Neuvostoliittoa vastaan 1944, Saksa hävisi maailmansodan keväällä 1945.
Lähteitä
Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen, WSOY, 2005
Jatkosota-kronikka, Gummerus 1991
Porlammin jättimotti, Göran Lindgren, Helsingin Reservin Sanomat 3/2016