Lukijalta: Oulaskankaan kysymys on myös Oulun asia
Oulun Keskusta tukee Oulaskankaan sairaalaan liittyvää kansalaisaloitetta, jonka mukaan sairaalassa tulee mahdollistaa ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys.
Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen jatkamista koskeva kansalaisaloite etenee kuulemisen jälkeen pian eduskunnan isoon saliin.
Aloite on saanut laajaa kannatusta alueella, jossa yli 125 000 ihmisen väestöpohja ja pitkät, jopa 200 kilometrin etäisyydet lähimpiin päivystyspisteisiin tekevät yöpäivystyksestä välttämättömän.
Vaikutukset tulevat näkymään väistämättä paitsi Oulun eteläisen alueen asukkaille, myös OYS:n päivystyksen ruuhkautumisena sekä ensihoidon ja sairaankuljetusten lisääntymisenä.
Pohde on arvioinut, että Oulaskankaan perusterveydenhuollon yöpäivystyksen lakkautus tuo säästöjä noin 1,2 miljoonaa euroa. Laskelmissa ei ole kuitenkaan huomioitu syntyviä lisäkustannuksia. Jo pelkästään ensihoidon kustannukset tulevat nousemaan merkittävästi.
Päätösvalta alueellisten erityispiirteiden huomioimisessa tulee säilyttää alueella. Oulaskankaan kysymys ei ole vain paikallinen kysymys, vaan se on koko Pohjois-Pohjanmaan asia – vahvasti myös Oulun asia.
Oulun Keskusta
Risto Päkkilä, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja
Pirjo Pyörälä, keskustan Oulun kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/