Lukijalta: Ideatalous on uuden ajattelutapamme elinehto
Olemme jo pitkään huomanneet työttömyyslukujemme nousevan, sillä yksinkertaisesti työpaikkoja ei kaikille riitä. Meillä on kuitenkin ihmisiä, joilla on luovia keinoja monenlaisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Sellainen idea on itsellänikin, mutta nykyinen kapea-alaisesti katsova työlainsäädäntömme kaikkine byrokraattisine velvoitteineen ei anna tarpeeksi tilaa luovalle ja innovatiiviselle toiminnalle ja ajattelulle.
Hollannissa on kehitelty malli, jossa jokaisen keksijän on mahdollista saada valtion rahaa ideansa kehittämiseen ja edistämiseen. Suomeenkin tarvitsisimme ehdottomasti tällaisen mallin, sillä niin monella meistä on ideoita siitä, miten voisimme lisätä yhteistä hyvinvointiamme.
Me tarvitsemme ehdottomasti uudenlaista ajattelua esimerkiksi taiteen, kulttuurin ja musiikin edistämiseksi. On myös huomioitava, että meillä on paljon keksijänaisia, joiden kehittämiä innovaatioita ja keksintöjä ei arvosteta tarpeeksi.
Me kaikki tiedämme ja näemme maailman muuttuvan silmiemme edessä yhä kiihtyvällä tahdilla. Meidän on muutettava nykyistä tapaamme elää, kokea ja nähdä asioita. Me tarvitsemme yhä lisääntyvässä määrin elävää kulttuuria ja henkistä hyvinvointia.
Meidän on aika siirtyä teollisesta tietoyhteiskunnasta innovatiivisen ja aineettoman talouden aikakauteen. Tavarat, joita olemme ympärillemme luoneet, eivät enää tuo sitä lohtua, iloa ja hyvää mieltä, joita kulttuuri ja taide meille tarjoavat.
Meillä on mahdollisuus ja myös oikeus elää henkisesti monin tavoin rikkaampaa elämää kuin me nyt elämme. Eläköön idearikas talous ja ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi!
Ehkä me uskaltaisimme tehdä tänne lapsiakin, jos meillä olisi mahdollisuus kokea enemmän elämäniloa ympärillämme. Ideataloudesta, keksijyydestä ja sen toiminnasta on tehty myös kansalaisaloite, jonka toivon jokaisen lukevan ja allekirjoittavan.
Birgitta Wulf
sosiaalisen innovaation kehittäjä – roskisnallehahmon luoja
Salo
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/