Juha Kuisma uutuuskirjassaan: Ilmastokriisin toteutuessa maaseutu on sekä vetovoimainen asuinpaikka että uusien ratkaisujen tuottaja

Onko kaupunkiasuminen ekologisempaa kuin muu asuminen, esimerkiksi maaseudun haja-asutus?

Keskustataustainen tietokirjailija Juha Kuisma ruotii tätä kysymystä maanantaina julkaistavassa kirjassaan Paikallinen ilmastopolitiikka, joka kuuluu Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjaan.

Kuisma peräänkuuluttaa kunnilta uutta ajattelua. Kuisman mielestä jokaista kaava- ja rakennusluparatkaisua tulisi arvioida siinä valossa, salliiko se kestävän asumisen kaikissa mahdollisissa maailman tulevaisuuksissa.

– Rakenne on sitä kestävämpi, mitä enemmän asutus on osa uusiutuvia energiajärjestelmiä.

Kuisman mukaan kuluttajan hiilijalanjälkien vertailussa unohtuu, että betonin, asfaltin ja katuvalojen kaupunkirakenteella on oma hiilijalanjälkensä.

Kaupunkirakenne ei myöskään sido hiiltä eikä itse tuota uusiutuvaa energiaa. Maaseutu on ilmastokriisin toteutuessa sekä vetovoimainen asuinpaikka että uusien ratkaisujen tuottaja, Kuisma näkee.

Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijat Eva Heiskanen ja Mika Saastamoinen arvioivat raportissaan (2011), että yhdyskuntarakennetta tiivistämällä koko Suomen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan pienentää nykytasosta noin 0,05 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja noin 0,2 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Kuisma katsoo, että tämä vie pohjan koko yhdyskuntarakenteen tiivistämispolitiikalta.

– Toisin sanoen koko valtava kaupungistumisen, uudisrakentamisen ja maassamuuton ilmastoprojekti perustuu mittakaavaharhalle.

– Yhdyskuntarakenne tiivistyy kyllä muista syistä johtuen, mutta ilmastonmuutoksen torjumiseksi se on erittäin kallis ja epärationaalinen toimintatapa, hän kirjoittaa.

Kuisma vetoaa myös tutkimuksiin, joiden mukaan kerrostalo on pientaloon verrattuna energiasyöppö.

– Voisi epäillä, että tieto on pimitetty, koska se ei sovi vallinneeseen yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ideologiaan, hän päättelee.

Kuisma toteaa, että pientalon asukas seuraa kulutustaan ja säätelee huonelämpötilaa tarkasti. Kerrostalossa asuinneliöiden energiankulutuskuormaa lisäävät porrashuoneet, käytävät, varastot ja yhteiset tilat. Lisäksi kerrostaloasunnoista saattavat puuttua huoneistokohtaiset kulutusmittarit.

Ilmasto lämpenee väistämättä, ja realisti varautuu siihen.

Kuisma muistuttaa, että kaikesta maailman käyttämästä energiasta yli 80 prosenttia on fossiilista.

– Vaikka kymmenen fiksuinta valtiota – Suomi mukaan lukien – tekee kaiken tarpeellisen ilmastomuutoksen torjumiseksi, tulee ilmastonmuutos etenemään yli tavoitellun 1,5 asteen tason.

– Ratkaiseva muutos pitäisi tehdä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se ei tule nykytietoisuudella onnistumaan, tietokirjailija toteaa.

Pariisin ilmastosopimukseen kirjattu tavoite tähtää siihen, että lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. Maapallon pohjoiset osat lämpenevät tuplavauhtia muihin alueisiin verrattuna.

– Tällä hetkellä vallitsevilla sopimuksilla ja sitoumuksilla päädyttäisiin yli kolmen asteen globaaliin keskilämpötilan nousuun. Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi kuuden asteen lämpenemistä.

Kuisma tosin arvelee, että vielä viime hetkellä valtiot ja maailmanyhteisö järkiintyvät ja ryhtyvät radikaaleihinkin toimiin. Lämpeneminen jäisi tällöin alle kolmeen asteeseen, kriittisille rajoille, joissa ekosysteemien palautumattomat muutokset ovat mahdollisia.

Kuisman mielestä Suomessa tarvitaan ennalta rakennettua kriisinkestokykyä, sillä perinteinen varautumistoiminta ei enää riitä.

Ajaudumme ennen pitkää maailmanmittaisesti supistuvaan talouteen, jossa kaikki epävarmuudet kasvavat, hän toteaa. Edessä on ekologisia katastrofeja, pakolaisaaltoja, rajat kiinni –tilanteita, selkkauksia ja taistelua luonnonvaroista.

Suomen ja sen kuntien onkin Kuisman mukaan syytä varautua vaihtoehtoihin, joita ovat vallitseva vapaa maailmankauppa, supistuva talous ilmastonmuutoksen oloissa, pelkästään kansalliseen tuotantoon perustuva talous tai vuosia kestävä pakotettu rajat kiinni –tilanne.

Kuisma pitää ilmastoahdistusta oikeutettuna reaktiona mittakaavaltaan valtavan uhan edessä. On myös monta syytä, miksi ilmastoahdistus koskettaa erityisesti nuoria.

Nykyhetken 15-vuotias nuori katsoo tulevaisuuteen 70–80 vuotta eteenpäin.

– Mitä hän näkee? Hän näkee saaneensa perintönä ekosysteemeiltään tuhoutuvan maailman, joka on oleva täynnä sään ääri-ilmiöitä, nälänhätää, epidemioita, kansainvaelluksia, taloudellisia kriisejä ja mahdollisesti uusia sotia luonnonvaroista.

– Tilanne on erikoinen ja epäreilu, sillä viimeisen 200 vuoden ajan sukupolvet ovat eläneet elämänlaadultaan jatkuvasti parantuvassa edistyksen maailmassa, viimeisimmät sukupolvet varsin mukavastikin, Kuisma kirjoittaa.

Tällä hetkellä monet suomalaiset kokevat, että vaadittavat ilmastotoimet laskevat heidän elintasoaan.

Kuisma kirjoittaa, että kuluttajien pitäisi päinvastoin saada mielihyvää siitä, että he suojelevat ilmastoa ja jättävät maapallon hyvässä kunnossa tuleville polville, lapsille ja lapsenlapsille.

Tämä mentaalinen voimisteluliike pitäisi tehdä yhteisenä valintana eikä syyllistämällä toisia ihmisiä, Kuisma toteaa.

Usein kuulee sanottavan, että demokratia on liian hidas ja kankea tapa torjua ilmastonmuutosta. Kuismakin sanoo, että pelko ja ahdistus voivat johtaa ajatukset totalitaarisiin ratkaisumalleihin, esimerkiksi ekologiseen asiantuntijadiktatuuriin tai yhden puolueen hegemoniaan.

Kuisman mielestä kansanvaltaa ei kuitenkaan saa koskaan uhrata, ei edes ilmastonmuutoksen torjunnan hyvässä tarkoituksessa.

– Diktatuuri yhden hyvän asian puolesta johtaa saman tien kaikkien asioiden diktatuuriin, se taas kapinaliikkeisiin. Näin hallinto menettää oikeutensa, ja tuloksena on sota.

– Yksinvaltaiset ja totalitaariset ratkaisut johtavat aina vastarintaan ja lopulta siihen, että jotkut tarttuvat aseisiin, Kuisma kertoo.