Äänimestari jätti maailman melun ja asettui 56-vuotiaana luostariin – "Tiesin, mistä luovun"

Valamon luostari viettää talvella hiljaiseloa.

Ryhmiä ja yksittäisiä matkailijoita kyllä käy, ihmiset osallistuvat kursseille, tulevat konsertteihin ja tutustuvat näyttelyihin, mutta ero on huima kesäkauteen verrattuna. Kesäkuukausien vilkkaimpina päivinä on tuhat kävijää.

Luostarin tiedottajana ja pääoppaana toimiva isä Simeon vakuuttaa, että kymmenen munkkia ja kaksi noviisia käsittävän veljestön kilvoittelu onnistuu loistavasti Suomen merkittävämmässä ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa ja suositussa matkakohteessa.

– Jos matkailijat häiritsevät, silloin ei voi asua tässä luostarissa. Matkailu on valikoitu jo 1970-luvulla luostarin elinkeinoksi, ja kukapa nyt omaa elinkeinoaan vastustaisi, hän kysäisee.

– Sitä paitsi aamusta ja illansuusta iltaan täällä on matkailukaudellakin hiljaista ja rauhallista.

Varsinaisessa yleisön palvelutyössä veljestöstä eivät ole muut kuin isä Simeon ja viinimunkki Andreas.

Isä Simeon tietää, että erittäin monella luostarissa vierailevalla on toiveena nähdä munkki.

– Minusta se olisi enemminkin hassua, ellei näin olisi.

Ennen vuoden vilkkainta aikaa edessä on juhlista suurin, pääsiäinen.

– Meillä on kirkkovuodessa 12 suurta juhlaa ja pääsiäinen. Pääsiäinen on niin iso juhla, ettei sitä voi mainita muiden joukossa, isä Simeon kuvailee.

Valamossa juhla painottuu pääsiäisyöhön ja sitä seuraavaan pääsiäispäivään, Jeesuksen ylösnousemukseen. Iloon.

Silloin loppuu myös 40 päivää kestänyt paasto, jonka aikana ei ole syöty eläinkunnan tuotteita. Pääsiäisyön lammasfetapullat ja pasha huipentavat juhlan. Tapahtumaan osallistuu 150 paikan päällä yöpyvää vierasta, ja päälle tulevat vielä päiväseltään käyvät vieraat.

Pääsiäinen on niin iso juhla, ettei sitä voi mainita muiden joukossa.

isä Simeon

Elämä luostarissa on työteliästä. Päivät alkavat aamupalveluksella kello kuusi, ja sen jälkeen ollaan töissä iltakuuteen, ehtoopalvelukseen asti.

Illat ovat vapaat, silloin on aikaa omille harrastuksille. Isä Simeonin kohdalla se tarkoittaa opiskelua, lukemista ja musiikin kuuntelemista. Yhteyttä maailmassa eläviin voi pitää vaikka somen kautta.

Luostarin alueelta saa poistua vain luostarin johtajan luvalla. Isä Simeon kertoo käyvänsä maailmassa hoitamassa omia asioita tai työtehtäviä.

Lomaa on pari viikkoa vuodessa. Silloin hän matkustaa Norjaan sisarensa luokse ja piipahtaa Helsingissä, missä on paljon ystäviä ja tuttavia.

Kevät ja syksy ovat isä Simeonin lempivuodenajat. Luostarialueella luonto on lähellä, sen seuraaminen on helppoa ja seurattavaa riittää.

– Keväällä matka aamupalvelukseen asunnosta sujuu upeaa lintujen konserttoa kuunnellen, hän kertoo.

Vilkkaan kesän jälkeen syksyn rauha ja hiljaisuus korostuvat. Kaunis luostariympäristö voimistaa niiden kokemista.

Isä Simeon tuli Valamoon neljä vuotta sitten. Koeajan, noviisiajan, jälkeen hän sai munkkivihkimyksen, ja samalla hänen kohdallaan päättyi 32 vuotta kestänyt asian harkitseminen. Ensimmäisen kerran hän pohti vakavasti luostariin jäämistä 1980-luvulla.

– Mutta silloin maailma veti liikaa puoleensa.

Valamosssa on lähes koko ajan 2–3 noviisia. Suurin osa heistä ei jää.

– Vanhemmalla iällä on helpompi jäädä, koska maailma ei polttele enää, isä Simeon sanoo.

Hänellä oli luostariin jäädessään ikää 56 vuotta ja takana elettyä elämää normaaliin tapaan: kaksi pitkää liittoa ja eroa, kaksi lasta, pitkä ja vaihteleva ura työelämässä televisioäänittäjänä, teatterin äänimestarina, opettajana ja tiedottajana.

– Maailmaa oli jo takana. Tiesin, mistä luovun.

Lähipiirille päätös, elämänmuutos, ei tullut yllätyksenä. Kaikki tiesivät, kuinka tärkeitä hengelliset asiat hänelle olivat.

– Valinta oli kuitenkin niin radikaali, etteivät kaikki sitä ymmärrä. Tai kaikki ymmärtävät sen downshiftaamisen kautta, mutta eivät sitä, miksi 12 miestä asuu yhteisössä ja palvoo Jumalaa, isä Simeon toteaa.