Kirja: Suomen tulisi olla varautunut täysimittaiseen ja pitkään sotaan jopa ilman Yhdysvaltojen tukea – "Vuosien varoaikaa ei välttämättä tule"
Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala sai toukokuussa 2022 soiton Donald Trumpin hyvin tuntevalta yhdysvaltalaissenaattorilta. Tämä halusi varoittaa siitä, että Trump saattaisi kääntyä julkisesti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemuksia vastaan.
– Jonkun olisi parasta soittaa hänelle (Trumpille), sinun tai presidentin (Sauli Niinistö), senaattori viestitti.
Seurasi ankaraa pohdintaa, sillä vaikka yhteydenpito asemamaan oppositioon kuuluu diplomaattien työhön, ei puhelu juuri tälle entiselle presidentille ollut mitenkään riskitön.
Lopulta Niinistö antoi Hautalalle luvan yhteydenoton valmisteluun.
Puhelu toteutui. Hautalan perustelut kuultuaan Trump oli todennut Naton jäseneksi hakemisen olleen Suomelta ja Ruotsilta oikea päätös. Keskustelun sävy oli muutenkin ystävällinen ja asiallinen.
Hautalan mukaan puhelun vaikutusta on vaikea arvioida, mutta kyseessä saattoi olla torjuntavoitto: Trump ei puhunut julkisuudessa Suomen Natoon pyrkimistä vastaan.
Perjantaina ilmestyvässä kirjassaan Sotaa ja rauhaa Hautala kertoo myös, miten Trumpin ja presidentti Vladimir Putinin huippukokous Helsingissä 2018 polkaistiin käyntiin.
Hautala sai kesälomalle Moskovasta puhelun, jossa Putinin neuvonantaja ja Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläs kysyivät, onnistuisiko huipputapaaminen Helsingissä muutaman viikon kuluttua.
– Lupasin selvittää asiaa, ja tunnin päästä saatoin soittaa heille vastauksen. Samaan aikaan kollegat Helsingissä lähettelivät lomallelähtöviestejään. Tuumailin, että tällä kertaa loma loppuu monella lyhyeen, Hautala muistelee.
Trumpin mahdollinen paluu Valkoiseen taloon herättää paljon avoimia kysymyksiä.
Suomen osalta Hautala arvioi kahdenväliset lähtökohdat melko hyviksi. Esimerkiksi itärajan sulkeminen voi näyttäytyä Trumpin silmin toivotunkaltaisena päättäväisenä toimintana.
Trumpin presidenttiyden oloissa paljon jää kuitenkin henkilökohtaisten suhteiden varaan, ja paineet kohdistuvat Hautalan mukaan erityisesti tasavallan presidenttiin.
Samalla Hautala myöntää, että ajatus Trumpin miellyttämisvelvollisuudesta on ”vastenmielinen, jossain määrin myös alentava”.
– Mutta tämä olisi 2020-luvun reaalipolitiikkaa. Todellisen vaihtoehdon esittäjien todistustaakka olisi raskas. Niinistön esimerkki myös osoitti, että temppu on tehtävissä omasta arvokkuudesta ja intresseistä tinkimättä, Hautala kirjoittaa.
Hautala ei usko Trumpin pyrkivän irrottamaan maataan Natosta, mutta Yhdysvaltain joukkojen käytön Naton tehtäviin presidentti voi kieltää. Jo se riittäisi romuttamaan puolustusliiton uskottavuuden.
Suurin avoin kysymys vaikuttaa olevan demokratian tulevaisuus itse Yhdysvalloissa. Hautalan mukaan erityisesti Kamala Harrisin hyvin niukka vaalivoitto voi johtaa väkivaltaan tai jopa poliittisesti motivoituun joukkosurmaan ja sen myötä laajempaan liikehditään.
Tilanteesta kertoo hänen mukaansa jo se, että vakavasti otettavat kommentaattorit ylipäänsä pohtivat näin synkkiä uhkakuvia.
Trumpin tuoman epävarmuuden lisäksi Suomen huolet tärkeän liittolaisen Yhdysvaltain suuntaan liittyvät maan suhteiden kehitykseen toisen suurvallan Kiinan kanssa.
Vaikka monet keskinäisriippuvuudet ja viime kädessä ydinaseet pidättelevät sodan syttymistä suurvaltojen välille, Hautala tuntuu pitävän suursodan puhkeamista jos ei varmana niin kuitenkin rauhan säilymistä todennäköisempänä vaihtoehtona.
– Suurvaltakamppailun dynamiikka yksinkertaisesti ajaa siihen suuntaan, Hautala kirjoittaa.
Sota sekä Aasiassa että Euroopassa merkitsisi sitä, etteivät Yhdysvaltain rahkeet riitä molempien hoitamiseen ja huomio voi kääntyä Aasiaan.
Epävarmuus Yhdysvaltain tuesta ja Nato-liittouman yhtenäisyydestä yhdistettynä Ukrainan sodan epävarmaan lopputulokseen saa Hautalan varoittamaan, että Suomessa pitäisi olla hyväksi kehutun puolustuskyvyn suhteen itsekriittisempi.
Ylimielisyyteen ei ole varaa. Koska Venäjä ei ole muuksi muuttumassa, sodan ennaltaehkäisyn keinoksi jää riittävä pelote.
– Siitä syystä Suomen tulisi yksiselitteisesti olla varautunut täysimittaiseen ja pitkään sotaan. Eikä vain varautunut, vaan monilta osin jopa suoranaisesti valmis. Vuosien varoaikaa ei välttämättä tule, Hautala varoittaa.
Vaatimukset ovat kovia ja kalliita. Hautala luettelee kirjassaan joitain konkreettisia ehdotuksia: ehkä noin 50 000 sotilaan vuosittain kertausharjoitettava ja hyvin varustettu valmiusreservi, itärajan laajempi sotilaallinen linnoittaminen, puolustusmenojen selvä tasonnosto, puolustusteollisuuden kehittäminen myös merkittäväksi viejäksi.
Edellä oleva sanelee sen, että Suomen nyt vaikeuksissa oleva talous on kiinteä osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
– Mikäli (talouden) kestävään oikaisuun ei kyetä, on edessä hyvinvoinnin, elinvoiman ja turvallisuuden tason selkeä putoaminen, Hautala ennustaa.
Hautalan mukaan Venäjä on Suomelle sekä akuutti että pitkän tähtäimen uhka. Hän ei panisi ”montakaan kopeekkaa” peliin Venäjän demokraattisen tulevaisuuden puolesta.
Putin joutuu väistymään ehkä kymmenen vuoden sisällä, mutta putinismi todennäköisesti jatkuu. Itäraja pysyy kiinni vielä vuosia, ellei vuosikymmeniä.
Hautalan mukaan Venäjän sotateollisuus ja -talous kykenevät jauhamaan materiaalia sotaan vielä pitkään. Samalla kansan kyky sietää miestappioita venyy erittäin pitkälle.
Vaikka moni ei periaatteessa itse sodasta pitäisikään, harva on valmis hyväksymään tappion ja korvausvelvollisuudet sodan tuhoista.
– Päinvastoin, venäläisten enemmistölle vastuun ottaminen sodasta on lähes mahdotonta. — Kansalaismielipide onkin todellisuudessa hyökkäyssodan takana, Hautala päättelee.
Hautala myös muistuttaa, ettei ydinasevallan täydellinen voittaminen ole mahdollista. Miehitys tai pakottaminen antautumaan nostaisi ydinaseen käytön riskiä liikaa.
– Vain pistevoitot ovat mahdollisia, eivät tyrmäysvoitot, Hautala tiivistää.
Ydinaseen käyttö olisi kuitenkin hyvin riskialtis valinta siinä tapauksessa, jos Ukraina lännen tuella näyttäisi pääsevän niskan päälle sodassa Venäjää vastaan.
– Pelkkä Ukrainan voittamisen tarve ei välttämättä ole riittävän painava syy ydinuhan käyttöön, Hautala arvioi.
Ennen suurlähettiläspestejään Moskovassa (2016–20) ja Washingtonissa (2020–24) Hautala toimi presidentti Niinistön ulkopoliittisena neuvoantajana 2016–20. Kokemusta on kertynyt myös esimerkiksi Kiovasta, ja Hautala osaa hyvin venäjää, ukrainaa ja puolaa.
Oma osuutensa tuoreessa kirjassa on myös omistettu uudistustarpeille Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan hallinnossa.
Hautalan mukaan Suomen kaksipäinen ulkopolitiikan johtamismalli – presidentti ja hallitus – ei ole ihanteellinen, mutta sen muuttaminen ei ole lähivuosina realistista. Paine muutoksiin kuitenkin kasvaa, jos olosuhteet pahenevat tai järjestelmän toiminta alkaa yskiä.
Tarvetta olisi hänen mukaansa myös jonkinlaiselle kansallisen turvallisuusneuvoston tapaiselle yhteistyöelimelle.
– Vaikka ulkopolitiikan ylätason johtamisjärjestelmän suhteen ollaan jonkinlaisessa pattitilanteessa, olisi välttämätöntä koettaa minimoida siiloissa toimimisen riskejä edes käytännön toiminnassa, Hautala kirjoittaa.
Ulkoministeriön krooninen ongelma on Hautalan mukaan ollut ”epäselvä ja tehoton johtamisjärjestelmä”.
Hänen mukaansa toimintaan tarvittaisiin lisää tavoitteellisuutta reagoinnin sijaan, vaikka resurssit talouskurimuksen myötä väistämättä supistuvat.
– Järkevin tie on luonnollisesti asettaa itse Suomen kannalta keskeiset tavoitteet ja keskittyä niihin, tietoisesti muita asioita laiminlyöden, Hautala opastaa.
Mikko Hautalan nimi nousi esiin viime kevään presidentinvaalien alla yhtenä mahdollisena ehdokkaana. Tähän tuoreessa kirjassa ei viitata, mutta asia nousee mieleen, kun lukee kuinka Hautala jätti vuonna 2016 suurlähettilään valtuuskirjeensä Moskovassa ulkoministeriön protokollapäällikölle.
Hautalan mukaan toimintaa presidentin neuvonantajana arvostettiin Venäjällä korkealle, ja protokollapäällikkö olikin arvioinut kohteliaasti, että Hautala tulisi Venäjälle vielä korkeammassakin ominaisuudessa.
– Ihmettelin, mikä sellainen voisi olla, Hautala kirjaa.