Vanhan ja uuden maailman kohtaaminen sytytti ruutitynnyrin – FN Browning M1910 -pistoolin laukauksista ei ollut paluuta

Historia

Itävalta-Unkarissa vanha ja uusi maailma kohtasivat 110 vuotta sitten lopulta kohtalokkaalla tavalla.

Itävalta-Unkarin nimikin kertoo, että kyse ei ollut yhden kansan valtiosta. Valtioiden ja kansojen kokoelma oli vanhanaikaisesti muodostettu sodilla ja politiikalla yhdeksi keisarikunnaksi. Voidaan puhua imperialismista, vähintään valtapelistä.

Vanhan maailman valtapolitiikka ei tajunnut 1800-luvulla nousseen aatteen, nationalismin voimaa. Nationalistit pyrkivät kansallisvaltioiden muodostamiseen, monesti väkivalloinkin.

Paitsi itävaltalaisia ja unkarilaisia, maa oli ottanut valtaansa monia muitakin kansoja. Serbit, kroaatit ja bosniakit muutamina esimerkkeinä.

Muutkin Euroopan suurvallat ymmärsivät ajan henkeä ristiriitaisesti. Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Saksa ja Venäjä rakensivat imperiumeja ymmärtäen kansallisuusaatteen ja imperialismin ristiriitoja huonosti tai melko huonosti.

Kuningashuoneet olivat sukua keskenään ja monarkismi lämpeni sisään päin. Kuninkaiden, kuningattarien ja keisarien rinnalle oli kuitenkin tullut vahva poliittista valtaa käyttävä yhteiskunnallinen porras.

Kuningashuoneiden perheyhteyksien piti estää sodat, mutta näin ei käynyt. Kuningashuoneiden merkitys oli 1900-luvulle tultaessa jo melko pieni.

Maat olivat poliitikkojen johdolla solmineet lukuisia liittosopimuksia keskenään pelätessään sotaa jonkin toisen suurvallan taholta.

Jos Saksa hyökkäisi Ranskaan, Britannia tulisi apuun. Saksa tukisi Itävalta-Unkaria. Venäjä tukisi Ranskaa.

Bosnia oli vuonna 1914 osa Itävalta-Unkaria. Tämä ei tietenkään miellyttänyt paikallisia nationalisteja.

Serbian kuningaskunnan tuella oli vuonna 1911 perustettu Musta käsi -järjestö, joka pyrki muun muassa terroriteoilla vaikuttamaan tavoitteidensa saavuttamiseen.

Nationalistisen salaseuran tarkoitus oli perustaa lopulta Suur-Serbia, johon liittyisivät Serbian lisäksi kaikki Itävalta-Unkarin alueet, joilla asui serbejä.

Nuori serbinationalisti Gavrilo Princip oli liittynyt Mustaan käteen vuonna 1912. Hänen tärkeä päivänsä koitti muutama vuosi myöhemmin, 28. kesäkuuta 1914.

Musta käsi sai tietää, että Itävalta-Unkarin kruununperillinen arkkiherttua Frans Ferdinand vierailisi tuona päivänä Sarajevossa. Kaupunki on nykyään Bosnian ja Hertsegovinan pääkaupunki. Silloinkin se oli yksi merkittävimmistä Balkanin kaupungeista.

Princip ja kaksi muuta tuberkuloosista kärsivää nuorta miestä tiesivät joka tapauksessa kuolevansa pian, joten he päättivät uskaltaa yrittää uhkarohkeaa tekoa.

Operaatio suunniteltiin Serbiassa. Jokainen sai pistoolin, kaksi pommia ja syanidikapselin. Syanidilla heidän oli tarkoitus tehdä itsemurhat, kun tehtävä olisi suoritettu.

Serbian pääministeri sai tietää suunnitelmasta, mutta ei onnistunut pysäyttämään kolmikkoa ennen kuin nämä ehtivät Bosniaan.

Arkkiherttua Frans Ferdinand liikkui vaimonsa Sophien kanssa avoautolla Sarajevossa kesäkuisena sunnuntaipäivänä.

Yksi serbinationalisteista, Nedeljko Čabrinović, yritti heittää pommin Frans Ferdinandin autoon, mutta se kimposi ja tuhosikin toisen auton haavoittaen sen matkustajia vakavasti. Čabrinović pidätettiin, ja saattue pääsi vastaanottotilaisuuteen kaupungintalolle.

– Me tulemme tänne ja ihmiset heittelevät pommeja päällemme, arkkiherttua totesi välittömästi tilaisuuteen saavuttuaan.

Se, että Princip löysi arkkiherttuan, oli lopulta tuuripeliä. Frans Ferdinand päätti vierailla uhrien luona sairaalassa, ja Princip näki hämmästyksekseen kahvilassa ollessaan arkkiherttuan ja tämän puolison ajavan ohi.

Kuljettaja oli ajanut väärään suuntaan, ja alkoi peruuttaa takaisin oikealle kadulle. Tämä antoi Principille aikaa päästä lähelle.

Princip ampui arkkiherttuaparin FN Browning M1910 -pistoolillaan. Hän yritti tappaa tämän jälkeen itsensä ensin syanidilla ja sitten aseellaan, mutta lähellä olleet ihmiset onnistuivat taltuttamaan hänet.

Arkkiherttuapari oli hengissä vielä jonkin aikaa, mutta Sophie menetti tajuntansa pian. Frans Ferdinand ehti huutaa puolisolleen ”Sophie kulta, älä kuole! Elä lastemme vuoksi!”. Arkkiherttua kykeni viimeisinä sanoinaan vakuuttelemaan useamman kerran, ettei hänen haavansa ole paha. Hän kuitenkin kuoli 10 minuuttia kuvernöörin asunnolle saapumisen jälkeen, Sophien ollessa jo kuollut.

Itävalta-Unkari vaati asianosaisten luovuttamista käsiinsä myös Serbiasta. Serbia ei suostunut, ja Itävalta-Unkari julisti maalle sodan. Liittosopimusviidakko lähti kuhisemaan tämän jälkeen, ja Venäjä julisti sodan Itävalta-Unkarille.

Venäjän liikekannallepano johti siihen, että Saksa julisti sodan Venäjälle. Saksa pelkäsi kahden rintaman sotaa, ja hoitaakseen länsirintaman ajoissa alta pois se hyökkäsi Ranskaan Belgian kautta. Iso-Britannia julisti tämän myötä sodan Saksalle.

Ensimmäinen maailmansota puhkesi vain kuukaudessa siitä, kun Sarajevon laukaukset olivat aloittaneet tapahtumaketjun, joka iski kipinää Balkanin ruutitynnyriin.

Kymmeniä vuosia aiemmin Saksan rautakanslerina historiaan jäänyt Otto von Bismarck oli ennustanut, että maailmansota syttyy jostain ”typeryydestä Balkanilla”. Näin voi sanoa käyneen.

Gavrilo Princip oli juuri ja juuri alle 20-vuotias tekohetkellä, joten häntä ei voinut tuomita Itävalta-Unkarin lakien mukaan kuolemaan. Hän kuoli tuberkuloosiin vankilassa keväällä 1918, eikä hän ehtinyt siten nähdä ensimmäisen maailmansodan loppua.

Vanha maailma sai väistyä, ja lukuisia kansallisvaltioita perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Näihin kuuluu vaikkapa Suomi.

Bosniassa tilanne ei vakiintunut heti, eikä kansallisvaltio syntynyt. Bosnia oli osa erilaisia Jugoslavioita vuosikymmenet.

Jugoslaviasta itsenäistyivät lopulta esimerkiksi Bosnia ja Hertsegovina sekä Serbia ja Montenegro. Nykyään Serbia ja Montenegro ovat eri valtioita. Jugoslavia ei jakautunut uusiksi valtioiksi ilman verisiä hajoamissotia.

Lähteitä:

Hannula J. O.: Maailmansodan historia I, Helsinki: Otava 1938.

Yleisradion Elävä arkisto (5.3.2014)