Kansanäänestys toiseen maahan liittymisestä voi päätyä myös ei-puolen voittoon – Lontoo koki verisen, joskin lässähtäneen koston
Venäjä on järjestänyt kansanäänestyksiä haltuun ottamillaan Ukrainan alueilla siitä, haluavatko alueiden asukkaat liittyä Venäjään. Vastaavaa on tapahtunut lännessäkin, vaikka sitä ei ehkä tänä päivänä muisteta.
50 vuotta sitten järjestetyn kansanäänestyksen tulos vain oli erilainen.
Siinä missä Venäjä ilmoitti hätkähdyttävän suurista luvuista Venäjään liittymisen puolesta, Yhdistyneessä kuningaskunnassa eräs osa ei halunnut liittyä toiseen valtioon. Tulos oli luvuiltaan jopa selkeämpi kuin Luhanskissa. Ja luultavimmin laillisempi.
Irlanti oli brittivallan alla keskiajalta 1900-luvulle. 1900-luvun alussa Irlannin kysymys oli edennyt niin pitkälle, että itsenäistyminen vaikutti aidosti mahdolliselta.
Kapinoiden ja itsenäisyyssodan jälkeen Irlannista tuli vapaavaltio, yhä muodollisesti Britannian alla, vuonna 1921. Tätä seurasi sisällissota, kun tasavaltalaiset täyden itsenäisyyden kannattajat kävivät vapaavaltiolaisia maanmiehiään vastaan.
Itsenäinen Irlannin tasavalta syntyi vaiheittain. Käytännössä täyden itsenäisyyden maa saavutti 1931, mutta tiettyjä virallisia askelia otettiin vielä vuosina 1937, 1948 ja 1949.
Osa Irlannin saaresta jäi kuitenkin Irlannin tasavallan ulkopuolelle. Pohjois-Irlanti on tänäkin päivänä osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, josta tulikin Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan jälkeen nimeltään Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta suurimman osan Irlannin saarta itsenäistyttyä.
Pohjois-Irlannista muodostuikin pikkuhiljaa todellinen ruutitynnyri. Nationalistien tavoitteena oli yhtenäinen Irlanti, johon kuuluisi koko saari. Unionistit, jotka halusivat pysyä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa, olivat kuitenkin enemmistössä Pohjois-Irlannin alueella.
Vaikka uskonto ei määrittänytkään kaikkea, oli se merkittävä jakaja. Katolinen Irlanti oli kokenut vaikeita aikoja Britannian pakottaessa eri otteisiin protestanttista kristinuskoa koko valtakunnan uskonnoksi. Unionisteja yhdisti Britanniaan juuri protestanttinen anglikaanisuus.
Kielikysymys hiersi myös. Britit kielsivät iirin kielen käyttöä historian eri vaiheissa ja englannista tulikin valtakieli. Iirin käyttöä alettiin elvyttää 1800-luvun lopulla etenkin nationalistien taholta.
Alueiden nimilläkin tehtiin politiikkaa. Nationalistit puhuivat Pohjois-Irlannista ja unionistit Ulsterista.
1960-luvulla vanha tasavaltalaisarmeija herätettiin nationalistipuolella henkiin. IRA eli Irlannin tasavaltalaisarmeija (Irish Republican Army) koki olevansa itsenäisyys- ja sisällissotien työn jatkaja, mutta otti toimintatavakseen myös terrorismin. IRA:n lähellä toimi myös rauhanomaisia tahoja, kuten poliittinen puolue Sinn Fein.
IRA:n ideologia oli nationalistinen ja vasemmistolainen. ”Jos haluat Irlannin, joka on sosialistinen ja vapaa, liity kansan armeijaan, viralliseen IRA:han!” laulettiin laulussa.
IRA ei ollut yksi ja yhtenäinen. Virallinen IRA kuihtui kuitenkin melko pian pois kun Väliaikainen IRA otti johtavan aseman itsenäisyystaistelussa. Väliaikaisuus tuli nimeen, koska puolisotilaallisen järjestön oli tarkoitus tehdä itsensä tarpeettomaksi.
Väliaikainen IRA koki leninistisen periaatteen mukaisesti, että tavoite on tärkeämpi kuin keinot. Siksi järjestön elinkaaresta muodostui erittäin verinen.
IRA ei ollut yksin syyllinen väkivaltaan. Unionistit eli lojalistit käyttivät hekin väkivaltaa torjuakseen IRA:n vaikutusta ennalta Pohjois-Irlannin katolista vähemmistöä vastaan.
IRA kosti tällaisen verisesti. Ulsterilaisten toimet kääntyivät itseään vastaan IRA:n kiihdyttäessä väkivaltaa.
Britannian virallinen armeijakin teki ylilyöntejä, mikä vain lietsoi IRA:n vihaa.
IRA teki pommi-iskuja paitsi Pohjois-Irlannissa myös brittihallinnon sydämessä Lontoossa. 1980-luvulla IRA yritti jopa murhata brittien pääministerin Margaret Thatcherin.
Londonderryn verisunnuntai 1972 kasvatti merkittävästi IRA:n kannatusta. Brittisotilaat tappoivat silloin 14 katolista mielenosoittajaa.
Vuonna 1973 britti- ja unionistihallinnot päättivät järjestää kansanäänestyksen. Pohjoisirlantilaiset saisivat itse ilmaista, haluavatko he liittyä Irlannin tasavaltaan vai jäädä osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa.
Peräti 98,92 prosenttia äänestäjistä halusi jäädä brittien kylkeen. Kun verrataan viime syksyn kansanäänestyksiin, jotka Venäjä järjesti, Luhanskissa luku oli tätä pienempi, 98,42. Donetskilaisista Venäjä väitti 99,23 prosentin haluavan osaksi Venäjää.
Osin luvut saavat selitykset boikoteista. Kuten ”kansantasavaltojen” ukrainalaisvähemmistöt Venäjän äänestyksissä myös vuonna 1973 Pohjois-Irlannissa katolinen tasavaltalaisvähemmistö boikotoi äänestystä.
Jos lasketaan sekä äänestämättömät että äänestäneet, Yhdistyneen kuningaskunnan puolesta äänesti 57,45 prosenttia asukkaista. Irlantiin liittymistä puolsi 0,62 prosenttia. Hylättyjä ääniä oli 0,58 prosenttia. Äänensä jätti antamatta 41,44 prosenttia.
Mandaatti Yhdistyneen kuningaskunnan pysymiselle yhdistyneenä oli saatu.
Myöhemmin brittiläistä yhtenäisyyttä on heiluttanut esimerkiksi Skotlannin aikeet itsenäistyä sekä brexitin tuomat vaikeudet rajoilla.
IRA kosti kansanäänestyksen tuloksineen verisesti pommi-iskuilla Lontoossa. Yli 200 haavoittui ja yksi ihminen sai surmansa. Järjestön piti räjäyttää neljä autopommia, mutta niistä vain kaksi räjähti. Haavoittuneiden lukumäärään nähden kuolleiden jääminen yhteen ihmiseen oli onni onnettomuudessa.
Äänestyksen aikana IRA oli tappanut kaksi brittisotilasta ja lojalistien Ulsterin puolustusjärjestö yhden katolisen siviilin.
Väliaikainen IRA jatkoi väkivaltaista toimintaa vuoteen 1998 asti. Tämän jälkeen se virallisesti luopui väkivallasta.
Vähemmistö halusi jatkaa väkivaltaa, ja perusti järjestön, joka sai nimen Todellinen IRA. Tämän jälkeen on perustettu Uusi IRA. Nämä ovat kuitenkin toimineet melko rauhallisesti ja näkymättömästi.