Yhteishaku peruskoulun jälkeiseen koulutukseen alkaa tänään – tarjolla yli 86 000 opiskelupaikkaa
Yhteishaku peruskoulun jälkeiseen koulutukseen alkaa tänään. Yhteishaussa voi hakea esimerkiksi lukioon ja ammatilliseen perustutkintokoulutukseen. Hakea voi myös tutkintoon valmentavaan koulutukseen sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmistavaan koulutukseen.
Hakupaikkoja on myös kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitetuille vapaan sivistystyön linjoille. Lisäksi tarjolla on paikkoja erityisen tuen perusteella järjestettävään ammatilliseen koulutukseen.
Hakeminen tapahtuu Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa. Haku kestää kuukauden ajan ja päättyy 21. maaliskuuta.
Oppivelvollisen pitää hakeutua toisen asteen koulutukseen, nivelvaiheen koulutukseen tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä.
Nivelvaiheen koulutuksella tarkoitetaan esimerkiksi peruskoulun päättötodistuksen parantamiseen tähtäävää koulutusta. Koulutuksella voi myös hankkia lisätaitoja jatko-opintoihin.
Yhteishaussa on tarjolla 86 300 opiskelupaikkaa, joista vajaa 39 000 ammatilliseen ja reilut 39 000 lukiokoulutukseen.
Ruotsinkielisessä lukiokoulutuksessa on haettavana lähes 2 800 ja ruotsinkielisissä ammatillisissa perustutkinnoissa lähes 1 900 aloituspaikkaa.
Oppilaitokset julkaisevat opiskelijavalinnan tulokset aikaisintaan 15. kesäkuuta.