Virusmuunnokset eivät näytä leviävän Suomessa, havaituissa tartunnoissa ei merkittävää leviämisriskiä
Suomessa todetuissa uusien virusmuunnosten aiheuttamissa koronavirustartunnoissa ei ole merkittävää jatkoleviämisen riskiä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Taneli Puumalainen. Puumalainen kertoi asiasta THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) koronatilannekatsauksessa.
Britanniassa ja Etelä-Afrikassa havaituista virusmuunnoksista on arvioitu, että ne voivat mahdollisesti levitä aiempaa tehokkaammin.
Puumalaisen mukaan Britannian ja Etelä-Afrikan kaltaista nopeaa nousua tartuntaluvuissa ei ole tällä hetkellä Suomessa.
– Tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että tämä virus leviäisi Suomessa, Puumalainen sanoi
Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahti puolestaan kertoi, ettei koronavirusmuunnoksia ole löytynyt viime viikoilla Suomessa analysoiduista näytteistä. Muunnokset eivät myöskään olleet syntyneet vielä keväällä.
Suomessa havaitut koronavirusmuunnokset on todettu Puumalaisen mukaan kolmella suomalaisella. He ovat saapuneet Suomeen 18.–19. joulukuuta, jolloin heiltä otettiin koronavirusnäytteet.
Puumalaisen mukaan tartunnan saaneet ovat karanteenissa ja heidän lähipiiri on myös koronatestattu. Suomessa on tällä hetkellä tiedossa kaksi tapausta Britannian virusmuunnoksesta ja yksi tapaus Etelä-Afrikan virusmuunnoksesta.
THL, STM sekä eri hallinnonalat pohtivat Britannian lentokieltojen mahdollista jatkoa tämän viikon aikana, Puumalainen kertoi.
Britanniasta Suomeen tuleva matkustajalentoliikenne on keskeytetty 4. tammikuuta asti. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom keskeytti lennot 20. joulukuuta THL:n suosituksesta.
THL:n tutkimusprofessori Hannu Kivirannan mukaan koronaviruskantojen vaihtelun seurantaa tehostetaan Suomessa, jotta virusmuunnoksen leviämistä voidaan estää.
Erityisesti ulkomailta saapuneiden koronapositiivisten potilaiden viruskantoja tarkkaillaan. Lisäksi positiivisen koronatestin saaneiden matkailijoiden lähipiiri testataan, vaikka heillä ei olisi oireita.
Aatonaatosta lähtien matkustajia on testattu tehostetusti Helsinki-Vantaan lentokentällä. Rajatarkastuksen yhteydessä selvitetään, onko matkustaja oleskellut Britanniassa tai Etelä-Afrikassa, ja heidät ohjataan testiin jo kentällä. Matkustajan oleskelukunta järjestää THL:n ohjeistamana toisen testin aikaisintaan 72 tuntia lentokenttätestin jälkeen.
Britannian ja Etelä-Afrikan koronavirusmuunnokset havaittiin juuri Suomessa lentokentällä otetuista näytteistä.
Vapalahden mukaan muuntunutta koronavirusta on löytynyt jo useista maista. Britanniassa koronaviruksen perimää tutkitaan hänen mukaan kaikista eniten.
– Virukseen liittyvää tutkimusta pyritään jatkamaan niin kauan kun virusta esiintyy Suomessa, Vapalahti sanoi.
Vapalahden mukaan tieto muunnoksista karttuu pikkuhiljaa, eivätkä nyt havaitut kaksi varianttia ole varmasti viimeisiä.
– Kun laumaimmuniteetti lähestyy, voi olla epäselvää, miten sen jälkeen virusvariantit leviävät ja miten niiden evoluutio kehittyy. On ennalta tärkeämpi seurata tarkemmin muunnoksia ja niiden vaikutusta epidemiaan, Vapalahti sanoi.
Vapalahden mukaan havaittujen koronavirusmuunnosten ei pitäisi vaikuttaa käytössä olevien koronarokotteiden toimivuuteen. Lisätutkimuksia kuitenkin tehdään asiasta.
– Tällä hetkellä asiantuntijoiden mukaan nämä muutokset eivät aiheuta sitä, ettei rokote toimisi, Vapalahti sanoi.
Puumalainen lisäsi, ettei virusmuunnos näyttäisi aiheuttavan vakavampaa koronavirustautia.
Puumalaisen mukaan Suomeen on tulossa noin 30 000–40 000 rokoteannosta tällä viikolla. Myös tulevien viikoittaisten rokote-erien pitäisi olla samankokoisia.
Rokotusten toteutumista kevään ja kesän aikana on Puumalaisen mukaan vaikeaa ennakoida.
– Suuri volyymi vaatii sitä, että loput rokotteet saavat myyntiluvan ja niitä toimitetaan sovitusti. Jos kaikki menee tavoitteen mukaisesti, niin kevään aikana on laajalti rokotettu THL:n esityksen mukaiset kaksi ensimmäistä ryhmää ja muun väestön rokotukset on aloitettu, Puumalainen sanoi.