Viranomaiset saavat nyt oikeuden määrätä lintuinfluenssaan sairastuneet turkiseläimet lopetettaviksi
Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt turkiseläimissä todetun korkeapatogeenisen lintuinfluenssan muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi.
Muuttamalla turkiseläimissä todetun taudin nimeämistä eläinterveysviranomaiset saavat oikeuden ryhtyä toimenpiteisiin tartunnan hävittämiseksi ja leviämisen estämiseksi.
Eläimiä voidaan esimerkiksi määrätä lopetettaviksi. Lopetusmääräykset ovat harkinnanvaraisia, ja niistä päätetään tapauskohtaisesti.
Mikäli Ruokavirasto määrää turkiseläimiä lopetettaviksi, omistajalla on oikeus saada valtion varoista korvaus. Korvauksena suoritetaan eläimen käypä arvo. Myös muista tartunnan hävittämiseksi tehtävien viranomaistoimien kustannuksista vastaa valtio.
Lintuinfluenssa on erityisesti vesilinnuille ominainen virustauti. Lintuinfluenssatartunnat ovat ihmisillä äärimmäisen harvinaisia, eikä tartuntoja ihmisestä toiseen tai nisäkkäästä ihmiseen ole toistaiseksi todettu.
Nyt tehtävillä toimenpiteillä pienennetään entisestään riskiä siitä, että tauti muuntuisi herkemmin ihmiseen tarttuvaksi.
– Asetusmuutoksen mahdollistamilla nopeilla toimenpiteillä voidaan torjua tartuntojen leviämistä nisäkkäiden välillä ja minimoida riski taudin siirtymisestä ihmisiin, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah tiedotteessa.
Kansainväliset terveysjärjestöt, kuten Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) seuraavat Suomen tilannetta yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa. Pandemian riski lisääntyy, jos tartunta alkaa levitä nisäkkäiden välillä.
Ruokavirasto kertoo tiedotteessa, että viranomaistoimet aloitetaan mahdollisimman pian. Ruokavirasto valmistelee parhaillaan päätöksiä tartunnan saaneiden turkiseläintilojen eläinten lopettamiseksi ja lopetusten järjestämiseksi.
Aluehallintovirasto määrää ensimmäisenä toimenpiteenä tilakohtaisia toiminnan rajoituksia, joilla estetään tartuntojen leviäminen eteenpäin eläinten, rehun, lannan tai muun materiaalin välityksellä.
Suomessa on todettu lintuinfluenssaa turkiseläimissä ensimmäistä kertaa nyt heinäkuussa. Tällä hetkellä tartunta on todettu viidellä turkiseläintilalla.