Viking Line sai 230 000 euron rapsut työntekijöiden terveystietojen lainvastaisesta käsittelystä
Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt Viking Linelle 230 000 euron seuraamusmaksun työntekijöiden terveystietojen käsittelyyn liittyvistä tietosuojarikkomuksista.
Asiasta kertoi Tietosuojavaltuutettu keskiviikkona. Viking Line muun muassa tallensi työntekijöiden terveystietoja lainvastaisesti henkilöstöhallinnon järjestelmään. Puutteita havaittiin myös tavoissa, joilla yhtiö kertoi työntekijöilleen henkilötietojen käsittelystä.
Viking Linen toimintaa selvitettiin kantelun perusteella. Entisen työntekijän mukaan hän ei ollut saanut kaikkia pyytämiään henkilötietoja, joita säilytettiin yhä yhtiön järjestelmissä vaikka ne olisi pitänyt poistaa.
Viking Line oli lainvastaisesti tallentanut työntekijöiden diagnoositietoja henkilöstöhallinnon järjestelmään. Lisäksi osa tiedoista oli ollut virheellisiä.
Asia ratkaistiin yhteistyössä Ruotsin, Norjan ja Viron tietosuojaviranomaisen kanssa.