Venäjä teki yön aikana lukuisia ohjusiskuja Ukrainaan, siviilejä kuollut ja loukkaantunut
Venäjä teki ohjusiskuja useisiin Ukrainan kaupunkeihin viime yön aikana, ukrainalaisviranomaiset kertovat. Iskuissa on kuollut ja loukkaantunut siviilejä.
Maan keskiosassa Umanin kaupungissa venäläisohjus osui monikerroksiseen asuinrakennukseen, kertoo muun muassa Guardian. Kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen ja kahdeksan loukkaantuneen. Yhdeksänkerroksinen asuintalo vaurioitui iskussa pahasti.
Iskuja tehtiin myös itäiseen Dnipron kaupunkiin. Kaupungin pormestari kertoi Telegramissa, että iskussa kuoli ainakin yksi nuori nainen ja kolmevuotias lapsi.
Pääkaupunki Kiovaan kohdistettiin iskuja ensimmäistä kertaa yli 50 päivään. Kaupunkia ympäröinyt ilmapuolustus tuhosi yön aikana ainakin 11 venäläistä risteilyohjusta, viranomaiset kertovat. Lisäksi ainakin kaksi lennokkia ammuttiin alas. Kiovassa ei tiettävästi ole aiheutunut henkilövahinkoja.
– 51 päivän tauon jälkeen vihollinen käynnisti uuden ohjushyökkäyksen Kiovaan, kaupungin sotilashallinnon johtaja Serhi Popko sanoi.
BBC kertoo räjähdyksistä myös Pultavan ja Krementshukin kaupungeissa.
Ilmahälytys on ollut varhain aamulla voimassa koko maassa.
Venäjä pommitti säännöllisesti Ukrainan kaupunkeja ja infrastruktuuria viime talvena, mutta massiiviset iskut ovat vähentyneet viime kuukausina. Taistelut Ukrainassa ovat nyt keskittyneet maan itäosiin, erityisesti Bahmutin kaupunkiin.