Vartijat kuulusteltu Ison Omenan epäillystä kuolemantuottamuksesta, ketään ei vaadita vangittavaksi
Kuolemantapaus
Poliisi ei aio vaatia vartijoita vangittavaksi kauppakeskus Ison Omenan epäillystä kuolemantuottamuksesta. Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kertoo, että epäillyt neljä vartijaa on saatu kuulusteltua eikä edellytyksiä heidän pidättämiselleen tai vangitsemiselleen ole.
Vartijoiden kiinni ottama 35-vuotias nainen kuoli lauantaina voimankäyttötilanteessa. Poliisin mukaan tilanne kesti noin kymmenen minuuttia.
Poliisin mukaan vartijat oli pyytänyt paikalle kauppakeskuksessa asioinut mies. Mies oli sanonut naisen kohdistaneen häneen jonkinlaista häirintää. Poliisin mukaan nainen ei ollut asioinut kauppakeskuksen myymälöissä eikä mikään niistä liity tapaukseen.