Vanhanen: Suomen Nato-ratifioinnin aikataulu Unkarissa jäi vielä auki
Suomessa vieraileva Unkarin parlamentin valtuuskunta ei vielä pystynyt kertomaan täsmällistä aikataulua Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnille, sanoo eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.).
Valtuuskunnan tavanneen Vanhasen mukaan unkarilaisilla oli laaja ymmärrys siitä, että Suomi vahvistaisi Natoa, ja he kannattivat Suomen Nato-jäsenyyttä.
Unkarilaiset ilmaisivat myös selkeästi, että he eivät ole kytkemässä ratifiointiin mitään muita asioita.
Unkarin parlamentin varapuhemies Csaba Henden johtaman valtuuskunnan vierailu alkoi eduskunnassa tapaamisella puhemies Vanhasen kanssa.
Keskusteluissa käsiteltiin maiden ja niiden parlamenttien kahdenvälisiä suhteita sekä Suomen Nato-jäsenyysprosessia. Jäsenyyden ratifiointi on Unkarin 199-jäsenisen parlamentin käsissä, eikä käsittelyaikataulu ole päivämäärien tarkkuudella ennakoitavissa.
Puhemies Vanhanen luonnehti keskusteluja ilmaa puhdistaviksi, kun unkarilaisilla oli tilaisuus kertoa, miten he ovat kokeneet suomalaisten poliitikkojen Unkaria koskevia kommentteja.
– Suomen ja Unkarin parlamenttien välillä ei ole ollut vierailuvaihtoa pitkään aikaan. On arvokasta ja tärkeää käydä vuoropuhelua ja kuulla, miten toiset asioita näkevät ja kokevat. Sovimme, että jatkossa yhteydenpito parlamenttien välillä on tiiviimpää, Vanhanen totesi.
Keskusteluissa viitattiin myös Suomen ja Unkarin yhteisiin jaettuihin kokemuksiin Neuvostoliiton aggression kohteina ja siihen, miten Unkarin liittyessä Euroopan unioniin Suomi koettiin Unkarin ystäväksi.
– En itse ole enää ehdolla vaaleissa, mutta kollegani tässä pöydän ympärillä ovat ja uskaltaisin melkein luvata, että myös ensi vaalikaudella eduskuntaan perustetaan Unkari-ystävyysryhmä, Vanhanen totesi.
Tapaamiseen osallistuivat puhemies Matti Vanhasen lisäksi eduskunnan molemmat varapuhemiehet Antti Rinne (sd.) ja Juho Eerola (ps.), ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla–aho (ps.), puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) sekä eduskuntaryhmiensä edustajina kansanedustajat Antti Lindtman (sd.), Jani Mäkelä (ps.) ja Kai Mykkänen (kok.).
Unkarin valtuuskuntaan kuuluivat varapuhemies Henden lisäksi kansalliskokouksen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Zsolt Németh sekä Euroopan parlamentin jäsenet Enikő Győri ja Ernő Schaller–Baross.
Valtuuskunnalla oli eduskunnassa erillinen tapaaminen suuren valiokunnan puheenjohtajan Satu Hassin (vihr.) ja varapuheenjohtaja Jani Mäkelän (ps.) kanssa. Hassi osallistui sairastumisen takia kokoukseen etäyhteyksin.
Unkarin valtuuskunta tapasivat päivän aikana myös ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.).