Valko-Venäjä päätti irtautua tavanomaisten aseiden rajoitussopimuksesta – Venäjä irtautui jo viime vuonna
Valko-Venäjä on päättänyt jäädyttää maan osallistumisen tavanomaisia aseita Euroopassa rajoittavassa TAE-sopimuksessa. Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukashenkan allekirjoittama asetus julkaistiin hallinnon verkkosivuilla keskiviikkona.
TAE-sopimus asettaa ylärajat muille kuin ydinaseille Euroopassa Atlantilta Uralille. Vuonna 1990 solmitun sopimuksen mukaan silloinen Varsovan liitto ja sotilasliitto Nato saivat pitää saman määrän aseita Euroopassa.
Sopimus uudistettiin Varsovan liiton lakkauttamisen jälkeen vuonna 1996, ja sitä muokattiin kolme vuotta myöhemmin.
Venäjä jäädytti osallistumisensa sopimukseen jo vuonna 2007 ja irtautui siitä lopullisesti viime vuonna.
Valko-Venäjä ei ole suoraan osallistunut Ukrainan sotaan, mutta se on antanut Venäjän joukkojen käyttää aluettaan. Venäjä puolestaan on tukenut voimakkaasti Lukashenkan hallintoa.
Lukashenka voitti vuonna 2020 presidentinvaalit, joita pidettiin laajasti vilpillisinä. Hän on johtanut Valko-Venäjää liki kolme vuosikymmentä.