Uutissuomalainen: Yhä useampi hoitaja innostuu yrittäjyydestä
Yhä useampi hoitaja perustaa yrityksen, kertoo Uutissuomalainen. Osa perustaa oman alansa yrityksen, mutta osa siirtyy yrittäjyyden aloittaessaan kokonaan pois hoito- ja terveysalan tehtävistä.
Se, että yhä useampi hoitaja on ryhtynyt yrittäjäksi, saa tukea myös ammattiliitosta. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn johtava juristi Vappu Okkeri kertoo medialle ammatinharjoittamisen lisääntyneen tasaisesti heidän jäsenistössään.
– Tyypillisesti kyseessä on ammatinharjoittaminen oman työn ohella. Tietyillä aloilla, esimerkiksi fysioterapeuteilla, esiintyy myös pakkoyrittäjyyttä eli työnantaja on irtisanonut työsuhteiset ja käyttää ammatinharjoittajia.
Tilastokeskuksen mukaan uusia sosiaali- ja terveysalan yrityksiä perustettiin viime vuonna 1673. Se on enemmän kuin koskaan tilastointiaikana vuodesta 2013 lähtien.
Toisaalta myös lopettaneiden sote-alan yritysten määrä nousi ennätykseensä viime vuonna. Yritystoiminta loppui 1 076:lta, Uutissuomalainen kertoo.
Tilastot eivät paljasta sitä, onko yrityksen perustajana hoitaja, lääkäri, fysioterapeutti vai vaikkapa hieroja.