USU: Puolueet erimielisiä vaalialueen muodostamisesta Oulun ja Lapin vaalipiireihin – Keskustan Siika-aho: "Sekoittaa asioita liikaa"
Uutissuomalaisen mukaan eduskuntapuolueet ovat erimielisiä vaalialueen muodostamisesta Oulun ja Lapin vaalipiireihin. Puolueiden on määrä laatia ehdotus mallista parlamentaarisessa työryhmässä vuoden loppuun mennessä.
Keskusta pitää vaalialuemallissa ongelmallisena sitä, että se tarkoittaisi kahta erilaista vaalijärjestelmää eri puolilla Suomea.
– Yhdessä maassa ei pitäisi olla kahta erilaista vaalimallia. Se sekoittaa asioita liikaa eikä pidemmän päälle palvele vaalijärjestelmää, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho perustelee Uutissuomalaiselle.
– Pitäisi löytää sellainen valtakunnan tason malli, johon kaikki puolueet pystyvät sitoutumaan, eikä tehdä vaalijärjestelmästä tilkkutäkkiä.
Hallitusohjelmaan kirjatussa vaalialuemallissa Oulun ja Lapin vaalipiirit olisivat laskennallisesti samaa vaalipiiriä, mutta molemmilla olisi nykyiseen tapaan omat ehdokkaat ja tietty määrä kansanedustajanpaikkoja.
Mallilla on tarkoitus madaltaa niin sanottua piilevää äänikynnystä, joka pienimmissä vaalipiireissä on korkea. Jatkossa vaalialuemalli voisi tulla käyttöön jatkossa muissakin pienimmissä vaalipiireissä. Käytännössä tämä koskisi lähivuosikymmenien aikana Satakunnan vaalipiiriä.
Parlamentaarista työryhmää johtava kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo sanoo Uutissuomalaiselle, että keskustaa lukuun ottamatta muut puolueet olisivat valmiit ottamaan osittaisen vaalialuemallin käyttöön.
Työryhmä luovuttaa mietintönsä vuodenvaihteen jälkeen oikeusministeri Leena Merelle (ps.). Mallin mahdollinen edistäminen on sen jälkeen hallituksen käsissä.
Mallin käyttöönotto edellyttäisi todennäköisesti perustuslain muuttamista. Toteutuessaan se ehtisi käyttöön vuoden 2031 eduskuntavaaleihin.