Ulkomaanmatkailu elpyi alkuvuodesta, matkailu kotimaassa puolestaan väheni hieman
Suomalaisten ulkomaanmatkailu elpyi nousuun alkuvuodesta. Tilastokeskuksen mukaan yön yli kestäneitä ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin tammi-huhtikuussa merkittävästi enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Koronapandemiaa edeltäneeseen tasoon verrattuna ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä jäi silti nyt noin puoleen. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin alkuvuonna yhteensä 1,2 miljoonaa.
Yöpymisen sisältäneiden kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä väheni hieman tammi-huhtikuusta 2021. Tämän vuoden ensimmäisellä kolmanneksella niitä tehtiin kuusi miljoonaa.
Kun mukaan lasketaan työmatkat ja vapaa-ajanmatkat sekä kotimaassa että ulkomaille, suomalaiset tekivät alkuvuodesta kaikkiaan 7,9 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä matkaa.