Ukrainan Patriotit ovat lopussa, Trump kiristää satelliittiyhteyksillä
Yhdysvaltain presidentin sotaisa politiikka Lähi-idässä on johtanut siihen, että Ukrainakaan ei saa käyttöönsä yhdysvaltalaisia Patriot-ilmatorjuntaohjuksia. Ne ovat olleet tärkeä osa Ukrainan ilmapuolustusta Venäjän yöllisten iskujen aikana. Uutiskanava CNN:lle puhuneen lähteen mukaan esimerkiksi venäläisten ballistisia ohjuksia ei juuri pystytty torjumaan keskiviikon ja torstain välisen yön iskujen aikana.
Ukraina on aiemmin neuvotellut mahdollisuudesta valmistaa Patriot-ohjuksia itse, mutta lisenssiä ohjusten valmistamiseen ei lopulta herunut.
Patriot-ohjuksista ei ole ollut pulaa vain Ukrainassa, vaan ohjusmallin varastot ovat huvenneet ympäri maailmaa Iranin sodan vuoksi. Yhdysvallat ja sen liittolaiset joutuivat kuluttamaan Patriot-ohjuksia torjuessaan Iranin lukuisia iskuja eri Lähi-idän maihin.
Tilannetta hankaloittavat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin viileät välit. Samalla kun Trump lämmittää suhteitaan Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin, muuttuu Trumpin sävy Ukrainaa kohtaa jatkuvasti kylmemmäksi.
– Mielestäni Zelenskyin kanssa on vaikeampi olla tekemisissä kuin Putinin kanssa, Trump on sanonut.
Kyiv Post -lehti kirjoitti perjantaina, että Britannia toimittaa Ukrainalle lisää Storm Shadow -ohjuksia auttaakseen torjumaan Venäjän hyökkäyksiä talven lähestyessä. Asiasta sovittiin lehden mukaan Zelenskyin ja Britannian pääministerin Andy Burnhamin tapaamisessa aiemmin viikolla. Kyseessä on ilmasta laukaistava pitkän kantaman risteilyohjus, joka lentää matalalla havaitsemisen vaikeuttamiseksi.
Ukrainan ja Yhdysvaltojen välejä ovat viime aikoina hiertäneet myös muun muassa SpaceX-yhtiön satelliittiverkkopalvelun hitaus ja Trumpin ilmoittama dieselsopimus Venäjän kanssa. Zelenskyi on myöntänyt, että tuntee olonsa petetyksi.
Ukrainan hallinnon edustaja arvioi keskiviikkona uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvallat käytännössä auttaa Venäjää panttaamalla tietoa Venäjän tulevista iskuista ja rajoittamalla SpaceX:n Starlink-palvelun sotilaskäyttöön tarkoitetun version toimintaa.
– On selvää, että he (Yhdysvallat) auttavat Venäjää jostakin syystä, nimeämätön lähde kertoi AFP:lle.
Ajatushautomo Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan Ukrainan joukot kuitenkin pääsivät käsiksi rajoittamattomaan Starlink-yhteyteen jälleen torstaina. Uutistoimisto Reutersin virkamieslähteiden mukaan määräys rajoittaa Ukrainan satelliittiverkkoyhteyksiä tuli Valkoisesta talosta.
EU:n ulkoasiainedustaja Kaja Kallas sanoi perjantaina, että Euroopalla ei valitettavasti ole mahdollisuuksia lyhyellä aikavälillä korvata Starlinkia. Kallas huomautti, että Starlink on erittäin tärkeä Ukrainalle, kun se puolustautuu Venäjän hyökkäyksiä vastaan.
Ukraina näyttää jatkaneen iskuja lukuisiin kohteisiin Venäjällä, uutisoi Kyiv Independent -lehti. Lehden mukaan kohteena olisi ollut esimerkiksi Vladimirin alueella sijaitseva Yandexin datakeskus, jonne Ukraina iski jo kertaalleen aiemmin viikolla.
Ukrainan drooneja raportoitiin myös Rostovin ja Moskovan alueilla, joilla droonit pakottivat usean lentoaseman keskeyttämään toimintansa. Rostovin alueen kuvernöörin mukaan Ukraina osui tuotantolaitoksiin ja varastoihin ja aiheutti tulipalon Aksain kaupungissa.
Tiedossa ei ole, että Ukraina olisi perjantain vastaisen yön aikana osunut öljynjalostamoihin. Ukrainska Pravdan mukaan Venäjä sen sijaan osui yön aikana asuin- ja varastorakennuksiin Ukrainassa ja haavoitti useita ihmisiä.
Presidentti Trump kutsui aiempia Ukrainan tekemiä iskuja Venäjän öljynjalostamoihin häpeällisiksi. Trump on sanonut konservatiivisen yhdysvaltalaiskanavan Newsmaxin haastattelussa, että iskut nostavat energian hintoja maailmalla.
– Mielestäni se on häpeällistä, Trump sanoi, kun häneltä kysyttiin Ukrainan uusista iskuista.
Sunnuntaina Trump ilmoitti omin päin, että Ukraina ja Venäjä olisivat sopineet keskeyttävänsä iskut energiakohteisiin. Ukraina syytti Venäjän rikkovan energiatulitaukoa, ja Zelenskyi on sanonut, ettei Ukrainakaan siten aio noudattaa sitä.