Tutkimus: Koronatuet säilyttivät yli 40 000 työpaikkaa – Ex-ministeri Lintilältä nasakka kommentti
Koronatuet säilyttivät Suomessa yli 40 000 työpaikkaa vuonna 2020, kertoo elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tutkimukseensa viitaten.
Etlan mukaan työpaikoista viisi kuudesosaa (5/6) säilyi Business Finlandin myöntämän koronahäiriörahoituksen seurauksena.
Myös Ely-keskusten myöntämä tuki säilytti työpaikkoja, Etlan tutkimuksesta selviää. Ely-keskusten tuki myös vaikutti positiivisesti yritysten työn tuottavuuteen.
Etlan mukaan kustannustuen keskeinen vaikutus oli yritysten konkurssiriskin pienentäminen, vaikkakin se pienensi työn tuottavuutta. Ensimmäinen kustannustukikierros myös säilytti työpaikkoja.
– Pandemian alussa myönnetyt tuet näyttävät olevan keskeisessä roolissa nimenomaan työpaikkojen säilyttämisen suhteen. Pysyvän kustannustukijärjestelmän avulla puolestaan vähennettiin yritysten konkursseja, Etlan tutkimuspäällikkö Olli Ropponen sanoo tiedotteessa.
Tutkijat suosittavat tulevien vastaavanlaisten kriisien varalle, että valmiutta tukien jakamiseen parannettaisiin.
Koronapandemian aikaan elinkeinoministerinä toiminut Mika Lintilä (kesk.) kommentoi Etlan tutkimusta lyhyesti viestipalvelu X:ssä.
Hän korostaa, että koronatuet säilyttivät yli 40 000 työpaikkaa, vaikka vastustustakin tuli.
– Aika paljon tuli sitä itteensä tuulettimeen näiden tukien takia, Lintilä summaa.
Lintilän mukaan yritystukijärjestelmää on kuitenkin syytä kehittää tulevien kriisien varalta.
Lintilä toimii tällä hetkellä keskustan kansanedustajana. Eduskunnassa hän on vaikuttanut yhtäjaksoisesti vuodesta 1999 lähtien.