Trumpin ja Putinin kokouspäivälle ilmoitettu jo viisi mielenosoitusta
Poliisille oli torstai-iltapäivään mennessä ilmoitettu viidestä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huipputapaamispäivälle suunnitellusta mielenosoituksesta, Helsingin poliisilaitoksen viestintäjohtaja Juha Hakola kertoo.
Näistä todennäköisesti suurimmaksi Hakola mainitsee Helsinki Calling -mielenosoituksen, joka kerää yhteen muun muassa ihmisoikeuksista ja ympäristö- ja ilmastotyöstä kiinnostuneita. Yhden mielenosoituksen järjestäjiä ovat Kokoomusnuoret, kolme muuta ilmoitusta on yksityishenkilöiden tekemiä. Jälkimmäisistä tosin yhden taustalla on Hakolan mukaan Suomessa asuva venäläisyhteisö.
Hakola kertoo, että poliisi on ensi viikolla yhteydessä järjestäjiin. Tuolloin määritellään myös mielenosoituspaikat.
Mielenosoituksia voi ilmoittaa pitkälle huippukokousaikaan asti, joten niiden lopullinen määrä voi vielä kasvaa.
– Mitä isompi mielenilmaus on, sitä järkevämpää on ilmoittaa se hyvissä ajoin, että voidaan viranomaisten kanssa käydä neuvottelua siitä, missä se yleensä voidaan järjestää, Hakola sanoo.
Hänen mukaansa näin merkittävän ja turvatoimiltaan tiukan huipputapaamisen yhteydessä mielenosoitusten paikat ovat lopulta viranomaisten määriteltävissä. Toiveita toki saa esittää.