Tieliikenteen kuolonuhrit vähentyivät viime vuonna, henkensä menetti 189
Tieliikenteessä henkensä menettäneiden määrä väheni Suomessa viime vuonna toissavuotisesta, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Vuonna 2022 kuoli tieliikenteessä 189 ihmistä, 36 vähemmän kuin vuonna 2021.
Onnettomuuksissa loukkaantui maanteillä viime vuonna liki 3800 ihmistä. Myös loukkaantumisten määrä väheni toissavuotisesta.
Viime vuonna tieturmissa kuolleista 117 oli liikkeellä henkilöautolla. Jalankulkijoita kuoli 24 ja pyöräilijöitä 18.
Eniten henkilövahinkoon johtaneita tieturmia sattui Manner-Suomesta Uudellamaalla. Samoin alkoholiin liittyvissä liikenteen onnettomuuksissa oli kärjessä Uusimaa. Vähiten henkilövahinkoja sattui maanteillä Kainuussa, ja alkoholiin liittyviä liikenneturmia oli vähiten Keski-Pohjanmaalla.
Nyt julkaistuista tiedoista ilmenee myös, että joulukuussa tieliikenteen onnettomuuksissa kuoli Suomessa kahdeksan ihmistä. Loukkaantuneita oli joulukuussa vajaat 300.