Satavuotias Matti on vanhempi kuin Suomi – näin hän muistelee talonpojan elämäänsä
Matti Herlevi on vanhempi kuin Suomen itsenäisyys. Hän syntyi marraskuussa 1917 Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Herlevin tilalla Lohtajan Koskenkylällä Keski-Pohjanmaalla elettiin Matti-pojan syntymän aikoihin pitkälti omavaraistaloudessa.
Meijeritilin jatkeeksi haettiin tuloja savotalta ja uitosta. Useimpia muita vauraampi ja valistuneempi talo silti oli. Sama suku oli asunut paikalla jo 150 vuotta.
Vanhin poika oli aina perinyt tilan ja jatkanut isänsä työtä, nuorempien piti etsiä elantonsa muualta.
Maanviljelys oli pääelinkeino juuri itsenäistyneessä Suomessa. Silti kärsittiin elintarvikepulasta, sillä viljan tuonti Venäjältä oli katkennut.
Kun Matti ja Suomi tänä vuonna täyttävät 100 vuotta, on taas alettu kysellä huoltovarmuuden perään.
– Ruuasta tulee pulaa ja suomalaisille tuotteille olisi kysyntää, mutta ehtiikö kurki kuolla ennen kuin suo sulaa, pohtii kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila, entinen maatalousministeri ja yksi Suomen ensimmäisistä vaaleilla valituista europarlamentaarikoista.
– Itsenäisen maan tulee kyetä ruokkimaan kansalaisensa, hän painottaa.
MTK Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki sanoo, että pitäisi puhua etenkin siitä, kuinka harvojen ihmisten osaamisen ja jaksamisen varassa huoltovarmuus nykyään on.
Jyringin kollega, MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Tarja Bäckman nostaa esiin tilastoja maataloustuotannon ja suomalaisen maatalouden hurjasta muutoksesta.
Hän iloitsee siitä, että 100-vuotias Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto otti juhlavuotensa teemaksi ammattiylpeyden:
– Se on tärkeä asia, ja se onkin taas selvästi löytymässä monien vaikeiden vuosikymmenien jälkeen.
Itsenäisen maan tulee kyetä ruokkimaan kansalaisensa.
Sirkka-Liisa Anttila
Matin isoisä oli kantanut huolta neljän poikansa tulevaisuudesta ja tehnyt kuntakokouksessa aloitteen kansakoulun perustamisesta.
Yksi pojista sitten etenikin opintiellä aina Helsingin yliopistoon saakka ja teki elämäntyönsä rehtorina Kokkolassa.
Matin isä, Janne, jäi kotitilalle jatkamaan. Hän raivasi lisää peltoa, laajensi navettaa. Korpelan Voima oli jo vetänyt sähkötkin Koskenkylälle.
Janne oli vahva työmies, mutta tauti vei hänet, kun Matti-poika oli vasta kuusivuotias. Vanhin veli Ensti oli jo parikymppinen ja otti äiti Anna-Liisan rinnalla vastuun tilan hoitamisesta. Talossa oli liki kymmenen lehmää, tietysti sikoja ja lampaita myös. Hevosia piti aina olla vähintään kaksi.
– Ja palvelijoita tarvittiin, että kaikki työt saatiin tehtyä.
Matti sai totutella töihin pienestä pitäen. Hänestä kehkeytyi arvostettu työmies niin peltotöissä hevosten kanssa kuin savotallakin.
Isän kuoleman jälkeen tehtiin pelloiksi vielä ne nevamaat, jotka isältä olivat jääneet tekemättä.
– Veli rakensi navetankin, johon tuli parret 15 lehmälle, Matti Herlevi muistaa.
Talvikaudet ahkeroitiin savotoilla.
– Puut kaadettiin justeerilla. Pokasahalla ne pätkittiin tukeiksi ja lopulta ajettiin hevosilla tien varteen tai joen rantaan, josta ne uitettiin Kokkolaan ja lastattiin siellä laivoihin.
Samaan tyyliin tehtiin töitä vielä 1950-luvullakin. Seuraavalla vuosikymmenellä yleistyivät moottorisahat ja nuoretkin miehet innostuivat metsätöistä.
Nykyisin metsään lähdetään korkeintaan raivaussahan kanssa. Isompiin töihin on monitoimikoneet ja urakoitsijat.
Puut kaadettiin justeerilla. Pokasahalla ne pätkittiin tukeiksi.
Matti Herlevi
Kevättalvella 1939 Matti Herlevi oli hevosella viemässä Koskenkylän maitoja meijerille, kun hän huomasi, että maineikkaat Karhumäen veljekset suorittavat yleisölennätyksiä meren jäällä. Sitähän piti päästä kokeilemaan.
– Ajoin hevosella sinne lentokoneen luo. Sitten huomasin, että eihän siellä mihinkään saa hevosta kiinni. Laitoin heinäsäkin eteen ja heitin ohjakset selän yli. Taputtelin ja puhuttelin, että odottelet nyt tässä.
Lentomatka oli huima ja kaarrokset sellaisia, että koneen takaosassa istuvien tyttöjen kikatus vaimeni.
Onnellisesti palattiin maahan, ja Osmo-hevonen odotti siinä, mihin se oli jäänyt.
– Oli se niin rehti hevonen!
Sotareissu oli kohta edessä niin hevosella kuin isännälläkin.
Matti Herlevillä oli psoriasis, ja hänet luokiteltiin nostomieheksi. Hän osallistui linnoitustöihin Karjalan kannaksella. Nuorempi veli Erkki taisteli Laguksen joukoissa, haavoittui kolmeen otteeseen ja päätyi sankarihautaan Lohtajan kirkkomaalle.
Mitä kaikkea Osmo-hevonen koki sotavuosina, sitä ei tiedä kukaan. Mutta pilalle se oli mennyt.
– Niinhän se oli, että miehet välillä vaihtui, mutta hevoset vain jatkoivat…
Tila oli jo jaettu veljesten kesken, mutta peltotöitä tehtiin edelleen yhdessä.
Maatalouden koneellistuminen alkoi vähitellen. Ensimmäiseksi hankittiin kylälle yhteinen puimakone. Sitä siirrettiin talosta taloon.
– Se oli kyllä niitä parahia konehia, kiittelee Matti Herlevi.
– Erotteli akanat ja valutti jyvät suoraan kahteen säkkiin.
Olympiavuonna 1952 Matti Herlevi hankki harmaan Ferguson-traktorin, jota kelpasi käyttää metsätöissäkin.
– Isompi ja komeampi Majori tahtoi juuttua kinokseen, ja sitä piti sitten käydä Fergusonilla kiskomassa irti.
Kylän yhteinen leikkuupuimuri hankittiin 1960-luvulla. Maahantuojan edustaja kävi yhtenä päivänä vähän opastamassa, ja sen jälkeen Matti Herlevi ajoi puimuria kaikkien pelloilla. Saman tien rakennettiin yhteinen iso kuivaaja. Se oli edistystä, vaikka sateisina kesinä oman vuoro odottelu kävikin hermoille.
Valoisan ja toiveikkaan 50-luvun jälkeen ajat vähitellen muuttuivat ankeammiksi. Puhuttiin talonpojan tappolinjasta, ylituotannosta ja voivuorista. Peltoja paketoitiin. Nuori väki karkasi Ruotsiin tehdastöihin.
Maaltapako jatkui vielä 80-luvullakin, maidontuotantoon määrättiin kiintiöt ja pian kiisteltiin jo Euroopan unioniin liittymisestä.
Ja sitten äänestettiin.
Maataloustuottajat enimmäkseen äänestivät vastaan. Niin Sirkka-Liisa Anttilakin.
Kaikki nykyiset ongelmat eivät Anttilan mielestä ole EU:n syytä, mutta perusongelma pysyy: sama maatalouspolitiikka ei toimi samalla tavalla kaikkien maiden oloissa. Suomessa jo kasvukausikin on 3–4 kuukautta lyhyempi kuin etelässä.
Suuri osa ongelmista on Anttilan mukaan kotitekoisia. Valtaosa EU:n Suomeen suuntautuneesta maataloustuesta päätyy kaupan ja teollisuuden voittoihin. Esimerkiksi koko 2000-luvun ajan tuottajahinnat ovat laskeneet.
– Liittymisneuvotteluissa tehtiin mitä voitiin, mutta seuraava hallitus Paavo Lipposen johdolla jo leikkasi kansallisesta maataloustuesta 350 miljoonaa markkaa. Se raha on viljelijöiltä jäänyt saamatta nyt jo 20 vuoden ajan, hän muistuttaa
Matti Herlevin ei tarvinnut opetella EU-tukihakemusten täyttöä. Hän oli jo eläkkeellä ja rakenteli kaappikelloja.
Omat lapsensa eivät olleet halukkaita jatkamaan talonpitoa, joten maat myytiin veljenpojalle, ja ne palautuivat alkuperäisen Herlevin talon yhteyteen. Siellä suku viettää ensi kesänä tilan 250-vuotisjuhlaa.
Nykyisin Matti Herlevi asuu poikansa kanssa aivan vanhainkodin naapurissa. Päivittäin hän kulkee rollaattorinsa kanssa sinne lounaalle.
Edesmennyt puoliso Hilda on usein mielessä:
– Oli onni saada niin hyvä vaimo!
– Niin topakka ihminen, että lypsi lehmät, vaikka oli koululla opettajana.
Herlevi tunnustaa, että hänestä ei ollut käsin lypsäjäksi.
– Sitten vasta rupesin lypsämään, kun hankin koneen.
Nuoruuden ajan Koskenkylää on mukava muistella. Taloja oli paljon ja joka talossa nuorisoa. Pyhäiltaisin kokoonnuttiin yhteen ja keksittiin monenlaista ajanvietettä.
Pojilla oli kova innostus myös urheiluun. Hypättiin pituutta ja korkeutta, juostiin.
Matti Herlevi aivan innostuu kuvaillessaan joukkuepeliä, jossa koivupölkystä sahattu kiekko heitettiin maantielle pyörimään. Toinen joukkue yritti kuljettaa sen mahdollisimman pitkälle ja toinen yritti saada sen pysähtymään.
Nykyisin kylätie on hiljainen. Enää ei joukkueita saisi kasaan.
Sadassa vuodessa niin paljon on muuttunut. Matti Herlevi on edelleen kaikesta kiinnostunut, mutta kaikkea ei voi ymmärtää. Maailma on tullut pienemmäksi, ja kaukaisetkin sodat ja terroriteot tulevat omaan olohuoneeseen.
Satavuotiaan tärkein toive on, että Suomessa säilyisi rauha.
Juttu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 24.2. Lehden voi tilata täältä .