Sadevyöhyke halkoo suomineidon hametta viikonloppuna – Itä-Suomessa hellelukemat mahdollisia
Säätila
Tänään paikoin jo alkaneet sateet jatkuvat kohti iltaa ja ulottuvat viikonloppuna suureen osaan maata. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan sadesää ulottuu viikonloppuna Uudeltamaalta aina Kainuun ja Etelä-Lapin tienoille.
Meteorologin mukaan maan halki kulkee ilmamassojen rintamavyöhyke, jonka itäpuolella on hyvin lämmintä ilmamassaa. Itä-Suomessa lämpötila nousee korkealle iltapäivisin, ja hellelukemat ovat mahdollisia. Lännessä ja sadealueilla lämpötilat nousevat päiväsaikaan korkeimmillaan 15 asteeseen.
Lapissa kuivuudesta kärsineet maastopaloalueet Inarissa voivat viikonloppuna saada pienen määrän sateita, mutta sateet eivät välttämättä ulotu aivan Lapin pohjoisosiin asti.