Puukauppa vilkastui alkuvuonna lähes kolmanneksella

Metsätalous

Metsäteollisuus ry kertoo, että sen jäsenyritykset ostivat yksityismetsistä 7,5 miljoonaa kuutiota puuta tammi–maaliskuussa. Luku on 29 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Erityisesti kasvoi tukkien ostomäärä, joka oli puolet vuotta 2020 suurempi. Tukkeja ostettiin 3,4 miljoonaa kuutioita, ja myös kuitupuun kauppa vilkastui 3,7 miljoonaan kuutioon.

Metsäteollisuus arvioi tiedotteessaan, että kustannusten nousu heikentää koko alan kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. Kustannustaso uhkaa järjestön mukaan erityisesti sahatavaratuotantoa, josta raaka-aineiden kustannus muodostaa merkittävän osan.

Havutukkien kantohinnat olivat maaliskuussa kahdeksan prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Koivutukin ja kuitupuiden kantohinnat olivat nousseet neljä–viisi prosenttia.