Puukauppa väheni viime vuonna 12 prosenttia – Venäjän-tuonnin loppuminen nosti etenkin koivukuitupuun hintaa
Yksityismetsistä ostettujen tukki- ja kuitupuulajien keskihinnat nousivat viime vuonna selvästi, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).
Kuusitukista maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 71,3 euroa ja mäntytukista 67,0 euroa kuutiometriltä. Nimellishinnat kohosivat kahdeksan prosenttia toissa vuodesta, mutta nopean inflaation vuoksi reaaliset hinnat nousivat vain prosentin.
Kuitupuun pystykaupoissa kuusen keskihinta oli viime vuonna 21,9 euroa, männyn ja koivun 19,8 euroa kuutiolta.
– Raakapuun tuonti Venäjältä loppui keväällä 2022 ja tämä nosti etenkin koivukuitupuun hintaa. Koivukuidun keskimääräinen pystykauppahinta nousi viime vuonna reaalisesti neljä prosenttia, kun kuusella ja männyllä hinnat pysyivät kutakuinkin edellisen vuoden tasolla, sanoo Luken yliaktuaari Jukka Torvelainen tiedotteessa.
Yksityismetsistä ostetun teollisuuspuun määrä väheni 12 prosenttia toissa vuoden lukemista. Tukkipuun kauppamäärä supistui 17 prosenttia ja kuitupuun seitsemän prosenttia.
Luken mukaan puukauppa oli yhä korkealla tasolla. Viime vuoden kauppamäärä jäi kolme prosenttia edellisten viiden vuoden keskiarvosta.
Puutavaralajeista eniten ostettiin kuusitukkia, noin neljäsosa puukaupan kokonaismäärästä.
Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntään ja tuotantoon vaikuttivat viime vuonna muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja inflaation kiihtyminen.
Luken mukaan vaikutukset vaihtelivat toimialoittain. Sahatavaran vientihinnat nousivat viime vuoden alkupuoliskolla uudelleen, kunnes ne kääntyivät kesällä jälleen laskuun. Massa- ja paperiteollisuudessa tärkeimpien tuoteryhmien markkinatilanne oli tuottajien näkökulmasta hyvä.
Viime vuonna lämmin alkuvuosi vähensi kotimaisen energiapuun kysyntää, mutta esimerkiksi venäläisen puun tuonnin loppuminen lisäsi sitä. Luken mukaan energiapuun tilastoitu kauppa jatkui vilkkaana, vaikka se supistuikin kolme prosenttia toissa vuodesta.