Putin väittää Trumpiin kohdistuvien oikeusjuttujen olevan poliittista vainoa
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että oikeusjutuissa Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia kohtaan on kyse poliittisesta vainosta.
Trumpia vastaan on nostettu useita syytteitä muun muassa salaisten asiakirjojen hallussapidosta presidenttikautensa jälkeen ja yrityksistä kumota vaalitulos Georgian osavaltiossa vuonna 2020. Putinin mielestä syytteiden motiivi on poliittinen.
– Mitä tulee Trumpin vainoamiseen, meille se on nykyisessä tilanteessa hyvä asia, koska se osoittaa amerikkalaisen järjestelmän mädännäisyyden. Kyse on poliittisesti motivoituneesta kilpailijan vainosta, Putin sanoi Vladivostokin talousfoorumissa Venäjän Kaukoidässä.
– Ja tämä osoittaa, ketä vastaan taistelemme. Kuten neuvostoaikoina sanottiin: ”amerikkalaisen kapitalismin petomaisia kasvoja”.
Trumpilla on perinteisesti ollut lämpimämmät välit Venäjän johtoon kuin hänen seuraajallaan Joe Bidenilla.
Putinin puheet saanevat vastakaikua Yhdysvaltain republikaanipuolueen oikealla laidalla, jossa myös on väitetty Trumpiin kohdistuvien syytteiden olevan Bidenin yritys kukistaa poliittinen vastustajansa.
Todellisuudessa syytteiden takana ei ole Biden, vaan riippumattomat syyttäjäviranomaiset.
Putin totesi myös, ettei usko Yhdysvaltain ulkopolitiikan Venäjää kohtaan muuttuvan, voitti ensi vuoden presidentinvaalit kuka tahansa.
Trump on useista rikossyytteistään huolimatta ennakkosuosikki republikaanien presidenttiehdokkaaksi, joten marraskuun 2024 vaalit saatetaan käydä vuoden 2020 tapaan Bidenin ja Trumpin välillä.
– Nykyiset vallanpitäjät ovat ohjanneet amerikkalaista yhteiskuntaa venäläisvastaisessa hengessä, Putin sanoi.
– He ovat tehneet niin, ja laivan kääntäminen toiseen suuntaan on hyvin vaikeaa.
Yhdysvalloissa sekä republikaanien että demokraattien enemmistö on kannattanut Ukrainan tukemista Venäjän hyökkäystä vastaan.
Moni republikaani on kuitenkin kritisoinut Bidenin hallinnon Ukrainan tukemiseen käyttämiä suuria rahamääriä ja peräänkuuluttanut neuvotteluja Putinin hallinnon kanssa.