Presidentti Niinistö pitää pääkaupunkiseudun koronakehitystä hälyttävänä, perää itsekuria ja rajoitustoimia

Itsekuri ei ole kärsimystä – se pelastaa kärsimyksiltä, presidentti Sauli Niinistö kirjoittaa blogissaan.
Koronavirus

Presidentti Sauli Niinistö vetoaa suomalaisiin, jotta kaikki osallistuisivat koronaepidemian vastaiseen kamppailuun.

– Noudatetaan siis ohjeita, maskeista käsienpesuun ja etäisyyden pitämiseen. Mutta ennen kaikkea tiedostetaan vaara ja pidetään se mielessä. Itsekuri ei ole kärsimystä – se pelastaa kärsimyksiltä, Niinistö kirjoittaa blogissaan.

Presidentti näkee, että myös rajoitustoimia tarvitaan.

– Juuri nyt pääkaupunkiseudulla pohditaan ovatko nykyiset rajoitukset riittäviä. Asia on ensi sijassa alueen kuntien käsissä, mutta viime kädessä valtioneuvoston ratkaistavissa. Se tosin edellyttäisi valmiuslain käyttöönottoa. Parhaalta tuntuisi, jos ratkaisuja haettaisiin nyt yhdessä.

Niinistö peräänkuuluttaa kansalta vastuuntuntoa.

– Kyse ei ole vain omasta, vaan myös lähellä olevien turvallisuudesta.

– Tauti on joillekin tappava, joillekin lievä, joillekin siltä väliltä. Emme ennalta voi tietää miten virus kuhunkin meistä vaikuttaa. Kenen lapseen, vanhempaan tai isovanhempaan tauti iskee pahemmin. Ennen kaikkea taudin laaja leviäminen on vaaraksi riskiryhmille ja niihin kuuluu moni.

Presidentti arvioi, että Suomen tautikehitys kulkee samoja latuja kuin muuallakin.

– Tilanne maailmalla menee edelleen huonompaan. Suomessa asiat ovat moniin maihin verrattuna paremmin, mutta samaa suuntaa mekin kuljemme. Erityisesti pääkaupunkiseudun tilanne on hälyttävä.