Päivi Räsäseltä kirjallinen kysymys valtioneuvoston alkoholilaskuista: "Päihteiden käyttö ei kuulu virkatehtäviin eikä työaikaan"
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) on jättänyt perjantaina kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston virkatehtäviin liittyvistä alkoholilaskuista.
Kysymyksessä todetaan, että valtioneuvon kanslia on kertonut pääministeri Sanna Marinin (sd.) noin 900 euron alkoholilaskujen liittyneen pääministerin virkatehtäviin.
Kustannukset olivat kirjallisen kysymyksen mukaan kertyneet tilanteissa, joissa SDP-taustaiset poliittiset päättäjät olivat kokoontuneet pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan hallitustyöskentelyä varten.
– Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Näistä virkatehtävistä oli pääministerin mukaan kysymys myös mainituissa tilanteissa, kysymyksessä todetaan.
RäsäNEN toteaa tiedotteessaan, että Suomessa on yleisesti ottaen alkoholin käytön suhteen nollatoleranssi työpaikoilla, mikä tarkoittaa sitä, että työtehtäviä suoritettaessa ei käytetä alkoholia.
– On tärkeää, että valtion kannalta merkityksellisiä tehtäviä hoidetaan hyväksi koetun päihteiden nollatoleranssin oloissa. Toki pienet alkoholimäärät esimerkiksi ruokailun yhteydessä eivät johda päihtymykseen ja saattavat kuulua vieraanvaraisuuteen vaikkapa vastaanotettaessa ulkomaisia valtiovieraita. Korkeissa päättävissä asemissa olevien on kuitenkin tärkeää näyttää hyvää esimerkkiä siinä, että päihteiden käyttö ei kuulu virkatehtäviin eikä työaikaan.
Kirjallisessa kysymyksessä todetaan vielä, että valtioneuvoston kanslian mainitsemat virkatehtävissä aiheutuneet alkoholilaskut on kustannettu verovaroin.
Räsänen sanoo, että mikäli alkoholin käyttö olisi tapahtunut vapaa-ajan viettoon kuuluvissa tilanteissa, niiden pitäisi kuulua käyttäjien itsensä kustannettaviksi.